Detria

SYKSYN RAAKA-AINEHANKINNASSA ANGELIKA ELI VÄINÖNPUTKI

Syksy on kiivasta sadon talteen keräämistä. Myös meillä Detriassa alkaa superyrtit olla kasassa. Viimeisimpänä talteen pääsee väinönputken juuri.

Väinönputkenjuuri askareita

Viime perjantaina toimistossakin päästiin tositoimiin, kun jouduimme yllätäin juurien käsittelyyn. Uuh sitä huumaavaa tuoksua, joka toimistoon levittyi. Ja ainakin allekirjoittaneella tuli rakot puukkokäteen, sen verran paljon pilkottavaa oli. Normaali olosuhteissa ostamme juuret valmiiksi pestyinä, pilkottuina ja pakattuna.

Miksi sitten väinönputkea ja vieläpä maasta kaivettua juurta? Juuri sisältää paljon vaikuttavia aineita; haihtuvia öljyjä ja kumariineja. Nämä ainekset auttavat hermosärkyihin, reumaattisiin vaivoihin ja lihaskramppeihin. Väinönputken juurta käytetään Relaxant Lihastenrentouttajassa ja Relaxant Magnesium voiteessa.

Syysterveisin Teija

Arctic Arbutin pakurikääpä

PAKURIKÄÄPÄÄ IHONHOITOON

Käteeni osui Jaakko Halmetojan kirja Pakurikääpä – opas lääkinnällisten sienten maailmaan. Kirjassa on selostettu erittäin kattavasti pakurikäävän terveysvaikutuksia, käyttäjien kokemuksia, tutkimuksia ja käytännön vinkkejä keräämiseen ja käyttöön liittyen.

 

Myös meillä Detriassa on oltu kiinnostuneita pakurikäävän hyvistä ominaisuuksista. Yrityksen perustaja Tenho Pitkänen tutustui pakurikääpään ensi kerran vuonna 2008 Venäjällä, kun paikallinen ihotautilääkäri kertoi pakuria käytettävän sekä sisäisesti että ulkoisesti psoriasiksen ja atooppisen ihon hoidossa. Siitä lähtikin sitten pitkä kehitystyö nykyisin markkinoilla olevalle Arctic Arbutin ihonhoitosarjalle. Sarjassa on sisäisesti nautittavien pakurikapseleiden lisäksi hoitotuotteet kasvojen ja käsien hoitoon. Voiteissa hyödynnetään pakurin lisäksi yrityksemme pitkään käyttämät tehoaineet sianpuolukasta ja mustikasta.

 

Mitä ominaisuuksia pakurikääpä sitten voiteisiin tuo?

Pakurikäävästä löytyy yli 200 ravitsemuksellisesti ja fysiologisesti vaikuttavaa ainetta. Paakurikäävällä on satojen, jopa tuhansien vuosien käyttöhistoria ympäri maailman koivun kasvualueilla. Pakurikäävän rohdoskäytön juuret ulottuvat vahvimmin Venäjälle Siperiaan sekä Kiinaan, jossa siitä on tehty juomaa teen tai kahvin tapaan. Sisäisen käytön lisäksi pakuria on hyödynnetty ihonhoidossa mm. pieniin haavaumiin ja naarmuihin, ihottumiin ja psoriasikseen. Nykyisin pakuria käytetään kosmetiikassa ihon pigmenttivirheiden korjaamiseen ja ihon eheyttämiseen. Pakuriuutteen vaikutus perustuu sen tulehdusta hillitsevään ominaisuuteen, superkorkeaan antioksidanttitasoon ja tiheään ravintoarvoon. Arctic Arbutin ihonhoitosarja onkin siten ihanteellinen luonnollisesti ikääntyvän ihon hoidossa. Tuotteilla voidaan hidastaa ihon kollageenin haurastumista, tasoittaa ihon värivirheitä, ehkäistä ihon pigmentoitumista, rauhoittaa punoitusta sekä suojata ihoa UV-säteilyn haitoilta.

  • Teija

detria_relaxantmagnesium_fb_kuva

MIKSI RELAXANT MAGNESIUM ON MARKKINOIDEN VAHVIN?

Relaxant Magnesium on luonnonmukainen hoitovoide lihaskramppien ehkäisyyn, lihasjännityksistä johtuviin särkyihin sekä palauttavaksi voiteeksi liikuntasuorituksien jälkeen. Tuotteen sisältämien yrttien aktiiviset aineosat vaikuttavat erittäin monipuolisesti solujen toimintaan ja turveuute toimii tehokkaana välittäjäaineena magnesiumin imeytymisessä.

 

RELAXANT MAGNESIUM –VOIDE SISÄLTÄÄ:

MAGNESIUM

1 pumppaus (noin 1 g voidetta) sisältää 50 mg magnesiumsulfaattia.

Lappilainen suo

Lappilainen suo

TURVE

Turpeen kemiallinen koostumus on erittäin monipuolinen ja rikas. Turve sisältää erilaisien kasvien rikastamia yhdisteitä, joiden kemiallinen koostumus on laajasti tutkittu. Eri tutkimusten ja nykyisen tietämyksen mukaan turve sisältää lähes 200 erilaista ainetta.

Rikas mineraalien lähde: sisältää mm. mangaania, vanadiinia, bariumia, kromia, fosforia, kalsiumia, kuparia, piitä, sinkkiä, magnesiumia ja seleeniä.

Kolmasosa turpeesta on hemicelluloosaa, eli kuitutyyppinen aine, jolla on absorboiva ominaisuus ja vaikuttaa myös elimistön puhdistusprosessiin.

Humiinit (60%) toimivat turpeen erittäin aktiivisena osana, ne vaikuttavat monipuolisesti aineenvaihduntaan. Humiinit sisältävät orgaanisia happoja, jotka jakautuvat kahteen ryhmään; fulvo- ja humiinihappoihin. Fulvohapot ovat tärkeitä ainesosia eläville soluille ja liittyvät kaikkiin elämän prosesseihin sekä toimivat niiden katalysaattorina, eli nopeuttajana.

Suoturve sisältää myös muita tärkeitä aineenvaihduntaan vaikuttavia yhdisteitä, kuten vitamiineja ja hormoneja sekä aineita, joilla on antiseptinen ja tulehduksia lievittävä vaikutus.

Turpeen ja suomudan vaikutuksia solujen toimintaan

  • aktivoi ja kiihdyttää solujen entsyymitoimintaa
  • lisää solujen erikoistoimintoja tehostavien nukleiinihappojen toimintaa
  • helpottaa solujen energia-aineenvaihduntajärjestelmää
  • palauttaa solujen elektrolyyttisen kemiallisen tasapainon
  • helpottaa ravinteiden kuljetusta
  • tehostaa solujen kykyä sitoa erilaisia myrkkyaineita

 

Mesiangervo on kipua lieventävä.

Mesiangervo on kipua lieventävä.

MESIANGERVO

-tulehduksia lievittävä

– kipua lieventävä

– solujen uusiutumista lisäävä

– verenkiertoa parantava

– lievästi antiseptinen

 

Kataja on tulehduksia lieventävä.

Kataja on tulehduksia lieventävä.

KATAJA

-tulehduksia lievittävä

– mikrobien kasvua hillitsevä

– antiseptinen

– hiussuonten verenkiertoa vahvistava

 

Väinönputki on aineenvaihduntaa vahvistava.

Väinönputki on aineenvaihduntaa vahvistava.

VÄINÖNPUTKI

-tulehduksia lievittävä

– hikoilua lisäävä

– kouristusta laukaiseva (sileät lihakset)

– mikrobien kasvua hillitsevä

– kipua lievittävä

– aineenvaihduntaa vahvistava

– soluja suojaava

Relaxant Magnesium Pyhätunturi maisema

Magnesiumvoiteen testiretki

Vietin syyskuussa viikonlopun Pyhätunturilla, jossa ohjelmaan kuului tietenkin hyvän seuran ja ruuan lisäksi kävelyretki Pyhä-Luoston kansallispuistoon. Samalla päätin vihdoin kokeilla Relaxant Magnesium -voidetta. Relaxantin ”vihreä” versio eli lihastenrentouttaja oli minulle tuttu jo entuudestaan, koska olen jo vuosia käyttänyt sitä satunnaisesti etenkin niska-hartiaseutuun. Etenkin opiskeluaikana niskassa ja hartioissa oli usein runsaan päätetyöskentelyn aiheuttamaa kireyttä. Odotukseni olivat siis korkealla magnesiumvoiteen suhteen.

Palautumisvoide

Palautumisvoide

 

En ole ikinä ollut himoliikkuja, ennemminkin suhteeni liikuntaan on mallia on-off. Ennen Pyhätunturin reissua olin ollut jo jonkin aikaa off-asennossa. Olin siis valmiiksi lihaksiltani kankea, eikä tilannetta parantanut yhdeksän tunnin junamatka, jonka istuin päästäkseni Rovaniemelle. Onneksi automatka Rovaniemeltä Pyhälle ei ole pitkä, minulla kun on tapana hieman jäkittää ajaessani.

 

 

Relaxant Magnesium Pyhätunturi

Päiväkahvit Noitatunturin rinteessä

Päätimme seurueeni kanssa kävellä 13 kilometrin Noitatunturin valloitus -reitin. Sää oli retkeä ajatellen paras mahdollinen: aurinko paistoi, tuuli oli lempeä ja ilma sopivasti lämpimän viileä. Nousu Noitatunturin päälle oli isoksi osaksi kivikkoista ja välillä huomattavan jyrkkää, hetken etenin jopa neliveto päällä. Lasku oli maastoltaan jo helpompaa ja loppureitti kohtuullisen kevyttä. Loppumatkan olisi voinut kävellä hyvinkin vauhdikkaasti, ellei luonnossa olisi ollut niin paljon hienoa katseltavaa.

 

Kävelyn jälkeen otin magnesiumvoiteen käyttöön. Levitin sitä jalkoihini saunaan mennessäni. Saunan jälkeen hieroin voidetta uudestaan koko jalkoihini. Voiteen koostumus oli hyvä, ja se levittyi mukavasti. Tarkoitukseni oli myös venytellä ennen nukkumaanmenoa, mutta moinen unohtui täysin saunoessa ja syödessä. Olinkin yllättynyt, kun lihakseni eivät normaalista poiketen olleet seuraavana päivänä erityisen kipeät lukuun ottamatta vasemman polveni ulkosyrjää, joka kipeytyi kävelyretkellä todennäköisesti kireyden ja yhtäkkisen rasituksen seurauksena.

 

Palasimme Rovaniemelle Luoston kautta, jossa kävimme kävellen Ukko-Luoston päällä. Minulle kävely ei ehkä ollut kovin järkevää kipeällä polvella ja huonoilla kengillä, mutta toisaalta ulkoilu oli mukavaa ja näin tunturin päällä neljä söpösti juoksentelevaa riekkoa. Illalla toistin magnesiumkäsittelyn eli laitoin magnesiumvoidetta saunaan ja uudelleen saunan jälkeen. Lihakset olivat jälleen aamulla valmiina uusiin haasteisiin, polvikaan ei ollut enää pahasti kipeä.

 

Reissu oli mukava ja toisaalta herättävä. Tajusin viimein, että minun on alettava pitää kehostani parempaa huolta, jos haluan sen toimivan vielä vuosikymmeniä. Siispä olenkin alkanut tauottaa istumistani sekä harrastaa liikuntaa säännöllisemmin. Venyttelyä ja muuta kehonhuoltoa magnesiumvoide ei korvaa, mutta koen siitä olevan apua lihasten palautumisessa liikuntasuorituksen jälkeen. On helpompaa pysyä liikkeessä, kun lihakset eivät ole monta päivää kipeänä yhden uintikerran jälkeen.

Relaxant Magnesium Pyhätunturi maisema

Maisema Noitatunturin laelta

  • Elina

Pihkaa sinne, pihkaa tänne

Otin joulun 2015 tienoilla Detrian pihkaseerumin kokeiltavakseni oikukkaaseen päänahkaani, mutta huomasin pian, että seerumia voi käyttää muihinkin iho-ongelmiin tai -vaurioihin. Pihkaseerumiin tykästyneenä hankin maaliskuussa testiin myös Detrian uuden pihkasalvan.

Relaxant Pihkaseerumia päänahkaan.

Relaxant Pihkaseerumia päänahkaan.

Päänahkani oireilee herkästi. Etenkin talvella päänahkani saattaa olla kuiva, mikä saa sen hilseilemään ja kutisemaan. Välillä päässäni on jonkinlaista lievää ihottumaa, joka kutittaa vielä enemmän. Pihkaseerumi on lievittänyt päänahkani oireita, etenkin kutinaa. Käytän pihkaseerumia laittamalla sitä tarvittaviin kohtiin päänahkaan ja pesemällä sen pois muutaman tunnin kuluttua. Joskus annan seerumin olla päässä koko yön ja pesen sen pois vasta aamulla.

 

Pihkaseerumin käyttö päänahkaan on kyllä jossain määrin työlästä. Seerumin levittäminen vie jonkin verran aikaa, koska se on pakko hieroa päähän vähän kerrallaan sormenpäillä, jotta sen saa päänahkaan hiusten ohi. Öljymäisenä seerumi kosteuttaa päänahkaa mukavasti, mutta ihmisten ilmoille ei ole kiva mennä pää rasvaisena. Näin ollen seerumin käyttö pitää ajoittaa niin, että pään ehtii pestä ennen kuin lähtee ulos. Toisaalta, pihkaseerumi on kokeilemistani päänahan oireiden lievittäjistä tehokkain.

 

Olen kokeillut pihkaseerumia ja -salvaa myös pieniin ihovaurioihin, joita minulla jossain määrin tohelona riittää. Pihkasalva on erinomainen esimerkiksi käsien pieniin haavoihin ja rikkinäisiin kynsinauhoihin. Pihkaseerumi on salvaa kätevämpi isommille alueille. Tänä kesänä sain esimerkiksi sääreeni isohkon mutta lievän läntin asfaltti-ihottumaa pelattuani lentopalloa karkealla hiekalla. Pihkaseerumi oli hyvä apu ihon parantelussa.

 

Talvella ja keväällä sain Detrian pihkatuotteista apua nenäni limakalvojen kuivuudesta johtuvaan hajoiluun ja kipuun. Levitin hieman pihkaseerumia tai-salvaa illalla varovasti nenän sisäpuolelle. Jo parin yön päästä nenä tuntui huomattavasti paremmalta. Seerumin tai salvan määrä täytyy vain pitää tarpeeksi pienenä, jotta nenä ei tunnu yöllä tukkoiselta. Pihkan tuoksu tuntui nenässä yllättävän miellyttävältä.

Pihkasalvaa ihorikkoihin.

Pihkasalvaa ihorikkoihin.

Juhannuksena samoilin Lapissa, jossa sääskiä tunnetusti kesäisin riittää. Yritin suojata itseäni pitkähihaisilla ja -lahkeisilla vaatteilla sekä lakilla, koska minulla on tapana saada sääskensyömistä isoja, kutisevia patteja. Vaatetuksesta huolimatta sääsket söivät minua nilkoista sukkien läpi ja jopa kämmenistä. Kokeilin patteihin pihkasalvaa, ja kyllä vain se helpotti kutinaa. Samalla huomasin, että pihkasalva auttaa myös sheivauksesta ärtyneen ihon kutinaan. Mikä helpotus!

-Elina

Valtakunnallinen luomuviikko

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista luomuviikkoa. Mitä luomu tarkoittaa Detrian tuotteissa?

Ilmatieteen laitos on mittauksissaan todennut, että Lappi on Euroopan puhtain alue. Lapissa on myös maailman suurin luomukeruualue, vaikkakaan Lapin villiyrtit eivät ole saaneet varsinaista luomusertifikaattia. ProAgria määrittää vuosittain Lapin luomukeruualueet. Näillä alueilla ei ole käytetty luomussa kiellettyjä lannoitteita eikä torjunta-aineita. Luomukeruualueilta ei saa löytyä myöskään raskasmetallilaskeumia. Keruualueen puhtaus on tärkeä arvo Detrialle, siksi käytämme vain Lapista kerättyjä yrttejä.

Luomulaatuisista villiyrteistä, kuten esim. katajanversoista, mesiangervon ja siankärsämön kukinnoista, sianpuolukasta ja mustikasta, valmistetaan suosittuja Arbutin-, Relaxant- ja Relaxant Animal -tuotteita.

Tällä viikolla kannattaa käydä Detrian verkkokaupassa. Sieltä löytyy luomuviikon kunniaksi hyviä tarjouksia sekä itsellesi että eläimellesi! Kannattaa korjata hyöty kotiin.

Detrialla salainen ase hyönteisiä vastaan!

Nyt kannattaa olla kuulolla, jos aiot vielä mennä luontoon tälle kesälle. Meillä on nimittäin salainen ase hyttysiä ja etenkin mäkäräisiä ja polttiaisia vastaan. Relaxant Pihkaseerumi, joka on tarkoitettu mm. hyönteisten puremien hoitoon, toimii myös aseena noita hirvityksiä vastaan. Tämä on testattu ja hyväksi havaittu. Sivele Pihkaseerumia iholle, joka ei ole suojattu vaatteella, esim. kasvot, niska ja kädet. Näin säästyt puremilta ja jonkin ajan päästä myös häiriköinti ympärilläsi lakkaa. Vaatteisiin tai iholle ei tarvitse suihkuttaa pahan hajuisia myrkkyjä. Näin myös kädet ja esim. marjastaessa marjat säilyvät puhtaina myrkyistä, koska Pihkaseerumin kaikki ainesosat ovat luonnon omia aineita. Samalla seerumilla voit suojata myös mahdollisesti mukana olevan lemmikkikaverin.

Kätevän, taskuun sopivan pullon voit tilata vaikka heti verkkokaupastamme. Ja jos pidät hoppua, saat sen vielä tarjoushintaan 28.9.2014 asti. Astu verkkokauppaan tästä.

Detria Oy on vuoden 2012 Rovaniemeläinen yritys

Tervehdys kaikille,

Rovaniemen yrittäjät palkitsivat Detrian vuoden 2012 Rovaniemeläisenä yrityksenä. Detrian perustaja Tenho Pitkänen vastaanotti palkinnon 8.12.2012 Rovaniemen yrittäjäjuhlassa.

Detria on hyvin menestynyt yritys kosmetiikka- ja luonnontuotealalla. Aiemmin Detrialle on myönnetty Lapin INNOSUOMI 2003 -palkinto ja Maakunnan Menestyjä -tunnustukset vuosina 2004 ja 2005. Vuoden hoitotuotteeksi on valittu Relaxant Lihastenrentouttaja ja Jalkavoide sekä Arbutin Seerumi.

Koko artikkeli Yle uutisissa.

Detria vuoden Rovaniemeläinen yritys 2012 palkinto ja kukat.

Terveisin
Matti Mörsäri