en   fi   se

Esimerkkejä Relaxant Animal -tuotteiden käyttökokemuksista koirilla

 

Kutisevat tassut (hiiva)

Käyttäjä suihkutti Relaxant Animal Hoitoseerumia kahdesti päivässä viikon ajan koiran kutiseviin tassuihin. Hän kuvailee tulosta näin: ”Jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen kutina rauhoittui vähitellen. Ongelma parantui, kutina loppui.”

Ihottuma

Iso koira oli kauttaaltaa pienten punaisten näppylöiden peitossa. Omistaja hoiti koiraa 2 viikkoa Relaxant Animal Hoitavalla pesunesteellä ja Hoitoseerumilla sekä tarvittaessa Hoitovoiteella. Hoitojakson jälkeen koira oli näpytön eikä kutinaakaan ilmennyt enää.

Kuivat halkeilevat tassut

Koiran kuiviin tassuihin levitettiin Relaxant Animal Tassuvoidetta muutaman päivän välein. Omistaja kuvailee tuotteen tehoa erinomaiseksi tähän ongelmaan ja jatkaa: ”Heti ensimmäisen rasvauksen jälkeen anturat tulivat kimmoisemmiksi. Koira kävelee hyvin, ei aristele yhtään.”

Agilitykoiran tassujen hoito harjoitusten jälkeen

Kivituhkakentällä polkuanturat kuluvat helposti säröille. Pesemällä tassut harjoitusten jälkeen Relaxant Animal Hoitavalla pesunesteellä ja levittämällä illalla Tassuvoidetta käyttäjä oli saanut ennaltaehkäistyä agilitykoiriensa tassujen tulehtumisen ja välttynyt sitä myötä antibioottikuureilta ja kilpailutauoilta.


Kuiva ja hilseilevä iho

Koira kärsi kuivasta ja hilseilevästä ihosta, jota se raapi seurauksena ihorikkoumia ja rupia. Omistaja pesi koiran Relaxant Animal Hoitavalla pesunesteellä viikoittain ja käytti Hoitoseerumia 1-2 kertaa päivässä. Lopputuloksena koiralla on testijakson jälkeen ”kiiltävä pehmeä karva, raapiminen huomattavasti vähentynyt”.

 

Kutiseva iho

Koiranpennun selän iho kutisi. Omistaja pesi pennun Relaxant Animal Hoitavalla pesunesteellä kerran viikossa ja suihkutti ongelma-alueelle Hoitoseerumia muutaman kerran viikossa. Hoito alkoi tehota hetimmiten. Omistaja kertoi kutinan rauhoittuneen ja hilseilyn loppuneen lähes kokonaan parin viikon hoitojakson jälkeen.  

 

Punkkipannan aiheuttama ihottuma

Kastunut punkkipanta oli aiheuttanut koiralle pahan ihottuman kaulaan ja iho oli aivan rikki. Omistaja hoiti vaivaa Relaxant Animal Hoitavalla pesunesteellä sekä Hoitoseerumilla. Hoito tehosi nopeasti ja ihottuma oli hävinnyt noin kahden viikon hoidon aikana miltei kokonaan.



 

Käyttäjien ajatuksia Relaxant Animal -tuotteista


Hoitavasta pesunesteestä:

”Toimii kaikessa mihin kokeiltu eikä kuivata kuten ******** tai tavallinen saippua”

”Helppo kun ei tarvitse virutella ja myös hoitaa. Tulee käytettyä”

”Koiran turkki selvästi kiiltävämpi ja karva pehmeää.”

”Tuote on sopinut kaikille; ihoärsytyksiä ei ole ollut.”

”Auttoi hilseilevään ihoon hyvin.”

”Tehosi hyvin, paremmin kuin mikään 6 kk:den aikana (hevosen varustehankaumaan)”
 

Hoitoseerumista:

”Hyvä teho!”

”Ihana tuote. Helppo laittaa hevoseen. Hevosellani on todella paksu harja ja silti sain seerumin hyvin levitettyä. Seerumi tuntui rauhoittavan ihoa hyvin.”

”Positiivista myös se, että kärpäset ”eivät näyttäneet viihtyvän” niillä ihoalueilla, joille seerumia oli suihkutettu.”

”Plussaa suihkepullosta!”

”Hoidettava koira ei ”aivastele” suihkutuksen aikaan, ei siis ärsytä hengitystä.”

”Tuote miellyttävä käyttää. Erinomainen tuote.”
 

Hoitovoiteesta:

”Erittäin miellyttävä ja tehokas voide”

”Kaikki mihin olen kokeillut on hyötynyt aineesta”

”Hankkisin jatkossa vaikka mihin tarkoituksiin.”

”Ruvet pehmenivät ja hävisivät hämmästyttävän nopeasti.”

”Toimivin ongelmaan (rivi) mitä ikinä olen kokeillut”

”Hyvä koostumus!”

”Imeytyy hyvin”
 

Tassuvoiteesta:

”Hyvä (teho), eikä koira edes yrittänyt nuolla pois.”

”Toimiva tuote (kuivuneisiin anturoihin), helppo käyttää.”

 

Muuta:

”Suosittelen muillekin =)”

”Arvostan luonnosta saatuja tuotteita ja niistä valmistettuja terveystuotteita, toimii.”

”Tämäntyyppinen hoitosarja eläimille tulee tarpeeseen! Hyvät tuotteet! =)”

”Hienoa, että olette kehitelleet kotimaisista raaka-aineista hyviä hoitotuotteita.”