en   fi   se

RSB-Teamin testituloksia kaudelta 08-09

Detria antoi RSB-Teamille testattavaksi kauden 2008-2009 ajaksi Relaxant -tuotteita. Relaxant Lihastenrentouttajaa käytettiin säännöllisesti. Kauden aikana joukkueessa ei esiintynyt yhtään lihaskramppia/suonenvetoa. Ns. ”puujalat”, joita pelien aikana syntyi, paranivat 2-3 päivässä (aikaisemmin vaativat vähintäänkin viikon).  Pelaajakyselyn pohjalta saadut tulokset ovat olleet erittäin positiivisia ja tuotteen vaikuttavuutta onkin mahdoton kiistää. Pelillisesti joukkueen säilyminen terveenä ja pelikuntoisena auttoi RSB-Teamin hyvään menestykseen kaudella 2008 - 2009. Joukkueessa uskotaan, että tuotteen käyttö on tullut jäädäkseen.

Yleisimmät vaivat salibandyssä ja niiden hoito Relaxantilla

Puujalka:

Puujalalla tarkoitetaan kovaa iskua reiden isoihin lihaksiin, jolloin niiden väliin pääsee purkautumaan verta. Jalka menee tällöin kovan tuntuiseksi ja sitä on vaikea koukistaa. Tämä estää urheilijan harjoittelun täysin, ainakin jalkojen osalta. Parantuminen kestää yleensä reilun viikon mutta se voi joskus kestää, jopa lähelle kuukautta.

Relaxant Lihastenrentouttajaa käytetään paikallisesti puujalan hoitoon hieromalla voidetta kipeälle alueelle. Lihastenrentouttaja lisää alueen verenkiertoa, mikä vetreyttää jumissa olevaa lihasta sekä lievittää kipua. Lihastenrentouttajan on todettu nopeuttavan puujalan paranemista.

Penikkatauti eli lihasaitiosyndrooma:

Penikkatauti on yleisnimitys eri syistä johtuville säärikivuille. Yleensä se tuntuu kipeänä tuntemuksena säären etuosassa. Syitä voivat olla sääriluun reaktio liialliselle rasitukselle tai rasituksesta johtuva luukalvon tulehdus. Vaikka kipu tuntuu pinnalliselta, voi sen aiheuttaja olla myös pohkeen syvissä lihaksissa. Tämä johtuu siitä, että lihastyhmiä ympäröivät peitinkalvot eivät jousta tarvittavassa nopeudessa lihasten kasvun suhteen. Penikkatauti on yleensä nuorten vaiva mutta sitä esiintyy myös aikuisilla.

Penikkatautia tulee hoitaa ensisijaisesti levolla. Levossa penikkataudin oireita voidaan myös lievittää Relaxant Lihastenrentouttajalla. Lihastenrentouttajan sisältämät salisylaatit lievittävät tulehdusta. Relaxant Jalkavoidetta voidaan puolestaan käyttää ennaltaehkäisevästi.