Relaxant Jalkavoide käyttäjätestin tulokset

Detria Relaxant Jalkavoide on kehitetty noin 20 vuotta sitten. Tuotteessa yhdistyvät turpeen fysioterapeuttiset ominaisuudet ja siankärsämön laskimovaivoja helpottavat ja aineenvaihduntaa vilkastuttavat ominaisuudet.  Alkuun testejä tehtiin paljon ja erinomaisia käyttäjäkokemuksia onkin kertynyt iso pinkka. Jalkavoiteesta tuli pian erittäin suosittu ja tuote sai Vuoden Hoitotuote tittelin vuonna 2003.

Testitilanteita on ollut mm. pitkillä lennoilla, diabeetikoiden ja reumaa sairastavien jalkaterveyden edistämisessä, seisomatyötä tekevillä ja aktiiviurheilijoilla. Lisäksi jalkahoitajat ja jalkaterapian asiantuntijat ovat arvioineet voiteen ominaisuuksia asiakkaidensa jalkaongelmissa. Erityistä kiitosta voide on saanut siitä, että sillä voi hoitaa myös suonikohjuisia jalkoja. Jalkoja hoidettaessa on tullut esille myös se, miten rikkonainen iho paranee, sieni-ihottumassa kutina häviää, levottomat jalat rauhoittuvat ja jalkojen palelu loppuu.

Uusin testiryhmä järjestettiin tänä syksynä. Mukana oli 20 henkilöä, joilla oli erilaisia jalkaongelmia kuten jalkojen palelu, turvotus, pakotus, suonenvetoja tai levottomat jalat. Vastauksia saimme 19 ja tulokset ovat jälleen kerran erinomaisia. Toki vaikutukset ovat aina yksilöllisiä ja tuotteen käyttöaika/käyttökerrat vaikuttavat lopputulokseen eivätkä kaikki koe saavansa apua omaan ongelmaansa. Haittavaikutuksia ei kuitenkaan ilmennyt.

Näin testiryhmäläiset kommentoivat Jalkavoidetta:

Miellyttävä olomuoto ja helppo käyttää.

Jutta 51 v.

Voide oli erittäin hyvä juuri minun tarpeisiini.

Pilvi 45 v.

Levittäytyi hyvin, miellyttävän tuntuista, raikas tuoksu. Välillä tuntui turhan ohuelta, tai tuubista tuli liikaa kerralla.

Anu50 v.

Voide on nopeasti imeytyvää, ei tahraa / tahmeaa. Jalkojen palelu loppui nopeasti aloitettuani voiteen käytön. Jalkojen iho pehmeni muutaman käyttökerran jälkeen. Aivan ihana tuote.

Sirkku 46 v.

Voide auttoi aamulla levitettynä jaksamaan koko työpäivän. Plussaa kotimaisuudesta ja miinusta turpeen käytöstä. Saisi myös imeytyä nopeammin; etätöissä tuo ei haittaa, mutta kun aamulla pitää lähteä työpaikalle niin voide jää hitaan imeytymisen vuoksi laittamatta.

Sanna 41 v.

Aivan loistava tuote. Hoitajana jalkojen päällä työvuorot ja iltasin pakottaa, nyt levollinen olo jaloissa ja särky hävisi.

Mirva 52 v.

Kyllä voiteesta apua oli väsyneisiin, levottomiin jalkoihin kun illalla voidetta laittoi yöksi jalkoihin.

Minna 57 v.

Voide oli hyvin imeytyvää, ja sitä oli miellyttävä käyttää, ei tahrannut. Myös hermosärky helpotti jonkun verran voiteen käyttöaikana. Olin tyytyväinen.

Raija 60 v.

Miellyttävä, ei sotkenut, tuoksu mieto. Jalat jo niin huonossa hapessa, että olisi varmaan jos pitempään olisi testi aika ollut vielä enemmän kerrottavaa. Suosittelen lämpimästi.

Tiina 47 v.

Tämä voide jää seisomatyöläisen pysyväksi kaveriksi!

Heidi 42 v.

Itselläni ei ollut juurikaan muita ongelmia kuin tiukat faktat ja niihin voide auttoi todella hyvin. Ihanan tuntuinen tuote ja jää varmasti käyttöön sekä itselleni että puolisolleni. 

Anne 53 v.

Olen todella tyytyväinen jalkavoiteeseen. Se helpotti varpaiden ja päkiöiden reumasta johtuvaa leposärkyä ja pehmensi kovettumia. Myös levottomat jalat loppuivat. Tuote jää minulle päivittäiseen käyttöön.

Heidi 48 v.

Auttoi selvästi jalkojen pakotukseen ja paleluun. Minulla on fibromyalgia ja nyt selvästi auttoi siihenkin särkyyn. Jalkapohjien kovettumat pehmenivät ja nilkoissa olevat pienen pienet ns. laskimotukokset vaalenivat. Suosittelen!

Jaana 65 v.

Vilkasti verenkiertoa, sipaisin myös kipeään selkään, mielestäni auttoi. Hyvä hierontavoiteena. Oon miettinytkin millainen voide Relaxant on kun ei oo tullut käytettyä. Kiinnostaa myös kipuvoide, tulevaisuudessa varmasti ostan.

Kaisa 60 v.

Yölliset “levottomat jalat” loppui eikä herätä enää. Jalat eivät ole niin kylmätkään enää, selviän ilman villasukkia.

Katja 48 v.

Selkein ero voiteella, minkä olen huomannut kuukauden aikana on ollut jalkojen kunnon parantuminen ja kovettumien pehmentyminen. Voi olla, että myös palelu ja verenkierto on parantunut, mutta näitä on vaikea vertailla lähtötilanteeseen. Ehdottomasti yksi parhaiten imeytyviä ja miellyttävimpiä jalkavoiteita mitä tiedän.

Piia 44 v.