Author:Teija

Hiihtäjän jalat tarvii Relaxanttia

Olen Väinö Prykäri, intohimoinen hiihtäjä ja maailmanmestari, jonka kädet ja jalat tarvitsevat Relaxanttia. Palkintopystejä on kertynyt jo melkoinen määrä, mm. 50 SM-mitalia ja 25 MM-mitalia. Viimeisin mestaruus on viime vuodelta 80 -vuotiaiden miesten sarjasta ja silloinkin oli Relaxanttia jaloissa.

Tuhansien palkintojen eteen on myös pitänyt hiihtää melkoisen paljon. Silloin, kun hiihtokengät eivät vielä olleet nykyisen veroisia, monot yleensä kastuivat. Kastunut mono kutistui kuivuessaan eli hiihtokilometrit taitettiin liian pienissä kengissä. Tämä johti siihen, että jalat paleltuivat ja ovatkin sen jälkeen olleet aina kylmänarat. Noin 15 vuotta sitten kokeilin ensimmäisen kerran Relaxant Jalkavoidetta, joka lämmittää palelevia jalkoja. Voiteesta olenkin saanut hyvän avun ja käytän sitä myös käsissäni. Voide hierotaan jalkoihin ja käsiin n. tunti ennen hiihtoreissua, eikä tarvitse tunkea villasukkia ahtaisiin kenkiin. Hiihtomatkat vaihtelevat 10 km ja 50 km välillä. Pitemmillä matkoilla voivat vaivata suonenvedot, mutta tämän estän Relaxant Lihastenrentouttajalla. Molempia voi käyttää myös illalla ennen nukkumaanmenoa. Toisella saan jalkojen verenkiertoon vauhtia ja toisella estän turhat krampit.

Suosittelen muillekin!

Terveisin Väinö Prykäri

Testissä jalkavoide paleleville, pakottaville, turvonneille ja levottomille jaloille

Kuvaa klikkaamalla näet palautteen sellaisenaan.

Järjestimme Radio Pookin kanssa yhteistyössä testin, jossa halukkaat pääsivät kokeilemaan Relaxant Jalkavoiteen vaikutusta paleleviin, pakottaviin, turvonneisiin tai levottomiin jalkoihin. Tulokset olivat loistavia ja jalkavoiteemme sai varmasti taas uusia ystäviä. Tässä koontia tuloksista.

1. Vähensikö Relaxant Jalkavoide jalkojen pakotusta?

PALJON 58 %, VÄHÄN 14 %, EI LAINKAAN 28 %

2. Vähensikö jalkavoide jalkojen palelua?

PALJON 58 %, VÄHÄN 14 %, EI LAINKAAN 28 %

3. Vähensikö jalkojen levottomuutta?

PALJON 58 %, VÄHÄN 28 %, EI LAINKAAN 14 %

4. Virkistikö jalkoja?

PALJON 72 %, VÄHÄN 14 %, EI LAINKAAN 14 %

Ja muutama vapaasti kirjoitettu kommentti.

”Monitoimirasva jaloille. Kuivat kantapäät kuntoon. Jalat virkistyivät ja palelu loppui. HUIPPUTUOTE!”

”Jalkojen lämpeneminen lämmitti koko kehoa. Oli oikein “kuumia öitä”. Miellyttävän tuntuinen voide, helppo levittää. Kiitos!”

”Oli tosi hyvä rasva, tiesi että toimii siitäkin, kun aamuisin ja iltaisin voiteli jalat, ei jäänyt nilkkasukista rantua nilkkaan. Eli aineenvaihduntaa jaloissa parantava.”

”Minulla on ollut verenkiertohäiriöitä jaloissa kymmeniä vuosia. Sain joululahjaksi myös jalkavoidetta (tätä teidän tuotetta) ja minulla loppui jalkojen palelu, särky ja jomotus. Olen saanut vähentää lääkkeitten syöntiä melkein kokonaan. Suurkiitos teille! Tulen käyttämään jatkossakin.”

”Olen käyttänyt glucosamin jauhetta 1xpv. Nyt en voiteen aikana sitä käyttänyt – en siis tarvi. Normaalisti sitä ei olisi voinut jättää – jalat tulevat raskaan tuntoisiksi. Nyt sitä tunnetta ei ollut. Hyvä voide.”

 

Relaxant Jalkavoiteen löydät tästä.

Vinkkejä talvi-ihon hoitoon

Talvella, kun ilma on kylmä ja muutenkin vaihteleva, kasvojen iho vaatii enemmän huolenpitoa kuin kesällä. Pakkanen saa ihon kuivumaan ja kiristelemään ikävästi, iho voi hilseillä ja posket punoittaa. Tässä muutama vinkki talvi-ihon hoitoon.

Puhdistus

Talvella iho kannattaa puhdistaa hellävaraisemmin kuin kesällä. Emulsiomainen puhdistusvoide on hellempi, kuin geelimäiset tai moussemaiset puhdistustuotteet. Puhdistuksen voi vielä viimeistellä kasvovedellä. Myös viileä (ei liian kylmä) puhdas vesi on hyvä aamun virkistäjä.

Kuorinta

Talvella ihoa ei kannata kuoria kovin usein, koska se heikentää ihon omaa suojakalvoa. 1-2 kertaa kuukaudessa riittää ja kannattaa suosia hellävaraisempia rakeettomia kuorintatuotteita. Kuorinta poistaa kuollutta ihosolukkoa ja ihon uusiutuminen nopeutuu. Siten myös seerumin ja kosteusvoiteen vaikuttavat aineet imeytyvät paremmin.

Naamio

Kuorinnan jälkeen iholle voi laittaa vielä naamion. Kuivalle iholle kannattaa valita kosteuttava tai rauhoittava tuote.

Kosteutus

Puhdistusta seuraa aina kosteutus. Talvella ihon kosteutukseen on hyvä valita täyteläisempi voide kuin kesällä. Detria Arbutin® tuotteet ovat hyvin kosteuttavia, ihoa vahvistavia ja suojaavat ihoa ulkoisilta rasituksilta. Ne eivät myöskään sisällä lisättyjä hajusteita tai väriaineita, jotka usein ärsyttävät herkkää ihoa.

Iho kuivuu, kun sitä suojaava läpäisyeste vaurioituu ja vesi pääsee haihtumaan ihon läpi. Toisten iho kaipaa enemmän kosteutta ja toisten puolestaan enemmän rasvoja: kosteuden puutteesta kärsivä iho tarvitsee enemmän vettä, kun taas lipidien puutteesta kärsivä iho tarvitsee puolestaan enemmän rasvoja. Käyttämällä koko Detria Arbutin®-sarjaa saa iho sekä kaipaamaansa kosteutta että rasvoja.

Kaikissa Arbutin®-tuotteissa on hyaluronihappoa, joka pitää yllä ihon hyvää kosteustasapainoa. Hyaluronihappo on ihon luonnollinen ainesosa, mutta sen määrä ihossa vähenee esim. ikääntymisen myötä. Hyaluronihappo pystyy imemään itseensä moninkertaisesti vettä, puhutaan jopa tuhatkertaisista määristä. Hyaluronihappo turpoaa ikään kuin sieni, ja säilyttää näin kosteuden ihossa pitäen ihon notkeana ja kiinteämpänä.

Arbutin® Seerumi on varsinainen tehokosteuttaja. Rasvaisemman ihotyypin omaavat henkilöt saattavat pärjätä pelkällä Seerumilla kasvojen hoidossa, sillä se kosteuttaa ihoa, mutta ei aiheuta voiteiden tavoin rasvaiselle iholle päivän myötä tulevaa kiiltoa. Arbutin® Päivä- ja Yövoide antavat iholle kosteuden lisäksi sen kaipaamia rasvoja. Ne ehkäisevät kosteuden haihtumista ihosta ja pitävät ihon elastisena. Kuiva iho vaatii runsaasti rasvaa sisältävän voiteen, kun taas normaalille ja rasvaiselle iholle riittää kevyempi voide. Vuorokaudenaikaan viittaavasta nimestään huolimatta Arbutin®-voiteita voi käyttää myös ihotyypin mukaan, jos päivävoide tuntuu liian kevyeltä tai yövoide rasvaiselta: esim. sekaihon tai rasvaisen ihon omaavat voivat käyttää varsinkin kesäaikaan päivävoidetta ympäri vuorokauden, ja kuivalla talvikaudella kuivaihoiset voivat tarvita runsasta ja ravitsevaa yövoidetta myös päiväsaikaan.

Levitä voide kasvoille vähintään puoli tuntia ennen ulos lähtöä, jotta se ehtii imeytyä. Ulkoillessa kannattaa kiinnittää huomiota ihon suojaamiseen myös vaatetuksella, huppu on hyvä apu viimaa ja tuulta vastaan. Detria Arbutin® -tuotteissa on myös luonnollista aurinkosuojaa, mikä on hyvä muistaa erityisesti keväthangilla.

Couperosasta kärsivien pitäisi välttää suuria lämmönvaihteluja. Sauna tai raikas pakkasilma tuntuu hyvältä, mutta on vahingollista herkälle iholle. Arbutin® päivä- tai yövoidetta voi laittaa kasvojen suojaksi myös saunaan mennessä.

Meikkivoide

Meikkivoide on hyvä lisäsuoja talvi-iholle. Se suojaa ihoa lialta ja bakteereilta, kunhan muistat illalla puhdistaa ihon huolellisesti. Vältä myös ihon turhaa koskettelemista päivän aikana. Keväthangille mennessä meikkivoiteessakin on hyvä olla aurinkosuojaa.

Ruokavalio

Talvi-ihoa voi auttaa myös sisäisesti terveellisellä ruokavaliolla. Huolehdi, että saat tarpeeksi vitamiineja ja hivenaineita sekä hyviä rasvoja. Juo paljon vettä, se poistaa kehostasi kuona-aineita ja pitää huolta ihon kosteustasapainosta.

Detrialta on tulossa markkinoille myös sisäisesti nautittava Kauneuskapseli ihon, limakalvojen ja silmien hyvinvointiin sekä suojaamaan soluja ikääntymiseltä. Kapselit sisältävät pakurikääpää ja puolukkaa sekä tehosteena A-, D- ja E-vitamiinia. Siis vahva antioksidantti.

Ja vielä lopuksi: muista kauneusunet! 🙂

Verkkokaupastamme löytyy nyt myös Detria Arbutin tarjouspaketti! (tajous voimassa tammikuun 2015 loppuun)

Opiskelijoiden ja toimistotyöläisten niskat ovat jumissa

Istumatyö ja näyttöpäätteen ääressä kököttäminen on lisännyt opiskelijoiden ja toimistotyöläisten niska-, hartia- ja selkävaivoja. Eniten vaivoista kärsivät liikunnallisesti passiiviset ja henkilöt, jotka harrastavat yläraajoja staattisesti kuormittavia asioita, kuten esim. ompelua, lukemista, kirjoittamista tai tietokoneella olemista. Usein myös työskentelyasento ja ryhti ovat ergonomisesti huonot.

Hieronta on hyvää ensiapua, mutta myös liikuntaa pitäisi lisätä vähentääkseen oireita. Hyviä lajeja ovat yläraajoja kuormittavat lajit, kuten sauvakävely, kuntosaliharjoittelu tai vaikkapa kuntonyrkkeily.

Relaxant Lihastenrentouttaja -voiteella on saatu erinomaisia tuloksia myös niska-hartiaseudun lihashuollossa. Lihastenrentouttajaa voi sivellä kireään ja kipuilevaan lihakseen useita kertoja päivässä. Se sopii hyvin käytettäväksi hierontavoiteena. Lisätehoa saa, jos voidetta sipaisee kipeään lihakseen ennen saunaan menoa ja vielä sen jälkeenkin. Erityisesti nuoret ovat pitäneet tuotteesta, koska se ei polttele ihoa kuten kylmägeelit voivat tehdä.

Lihastenrentouttajan sisältämän mesiangervouutteen salisylaatit lievittävät tehokkaasti kipua käytetyllä alueella. Turve-, kataja- ja väinönputkiuutteet vilkastavat pehmytkudoksen aineenvaihduntaa ja verenkiertoa mikä saa jumiutuneet lihakset rentoutumaan sekä kertyneet kuona-aineet liikeelle.

Relaxant Lihastenrentouttajasta voit lukea lisää täältä!

Arbutin hidastaa ikääntymisen merkkejä

Ikääntyessä iho löystyy ja juonteita ja ryppyjä alkaa ilmestyä vähitellen. Yleisin sidekudosproteiinista löytyvä proteiini on kollageeni. Kollageenin määrä vähenee kuitenkin n. 1%/vuosi 30 ikävuodesta eteenpäin. Ihon vanhenemiseen vaikuttavat paitsi geenit, myös ympäristö ja elämäntapa.

Detria Arbutinissa® mustikka on ”anti-aging-yrtti”. Se parantaa sidekudoksen joustavuutta ja kollageenin rakennetta. Mustikan antosyanosideilla on etua kollageeneilla monilla tavoilla:

–          Ne vahvistavat luonnollisia kollageenien ristisidoksia, joka muodostavat perustan sidekudokselle.

–          Niiden antioksidantti-ominaisuudet suojaavat kollageenia.

–          Tulehduksissa ne estävät leukosyyttien erittämiä entsyymejä, joka aiheuttaa kollageenin entsymaattista rakoilua.

–          Ne tukevat kollageenin synteesiä ja stimuloivat kollageenikuitujen verkkomaisuutta.

Myös aurinko ja ympäristön vapaat radikaalit vanhentavat ihoa ennenaikaisesti. Mustikan flavonoidit ja sianpuolukan arbutiini tuovat luonnollista UV-suojaa ja antioksidanttivaikutusta.

Detria Arbutin® -tuotteissa on myös hyaluronihappoa. Hyaluronihappo on ihon luontainen ainesosa, jonka määrä laskee kollageenin tavoin iän myötä. Hyaluronihappo pystyy sitomaan itseensä moninkertaisesti vettä, puhutaan jopa tuhatkertaisista määristä. Hyaluronihappo turpoaa ikään kuin sieni, ja täyttää näin juonteita. Samalla se toimii ihon kosteustasapainon ylläpitäjänä, pitäen ihon kosteana, notkeana ja kiinteämpänä.

Ihon vaalennus ja liikapigmentin ehkäisy

Melanosyytit eli pigmenttisolut tuottavat melaniinia eli ihon tummaa väriainetta. Melaniini kontrolloi myös auringosta tulevaa UV-säteilyä. Melaniinin tuotantoa stimuloi tyrosinaasi-entsyymi. Joillakin ihmisillä melanosyyttien toiminta on kiihtynyt, mutta syytä tähän ei tiedetä täysin. Silloin ruskeaa pigmenttiä syntyy kiihtyvästi ja se näkyy ihossa ruskeana läiskänä tai epätasaisena rusketuksena.

Pigmenttihäiriöitä on paljon erilaisia ja niiden syntymekanismit vaihtelevat. Arbutiini toimii ehkäisemällä tyrosinaasi-entsyymin toiminnan. Hyvä nyrkkisääntö on, että jos pigmenttihäiriöiden tummuus vaihtelee esim. vuodenajan tai hormonitasapainon mukaan, Arbutin® auttaa. Mikäli läiskät pysyvät aina samanlaisina, ovat hoitotulokset epävarmempia tai vaativat ainakin pidemmän hoitoajan (Arbutin® esim. ehkäisee ja poistaa aurinkopisamia, mutta ei poista ympärivuotisia kesakoita).

Detria Arbutin®

Hyvät hoitotulokset:

  • liikapigmentin vaalentaminen
  • melasma (maksaläiskä)
  • pisamat, ei kesakot
  • pigmentoituneet arvet
  • cafe au lait -läiskät

Epäyhtenäiset hoitotulokset (hoitoaika yli 2 kk):

  • dermiksen (ihon alin kerros) sinertävän harmaa liikapigmentti
  • pigmentoitunut kosmetiikkaihottuma (keski-ikäisillä naisilla, symmetrinen, epätarkkarajainen, punaruskea liikapigmentti)

Ei hoitotuloksia:

  • vitiligo
  • syntymämerkit, luomet
  • savipuoli (sieni-infektio, ruskean kellertävänä läikkänä ylävartalolla)
  • verisuoniperäiset luomet ja ihon kasvaimet
  • pahanlaatuiset pigmenttisolukasvaimet
  • muut ihon ja ihonalaiskudosten kasvaimet – käännyttävä lääkärin puoleen

Parhaat hoitotulokset saavutetaan, jos pigmenttihäiriö on ihon uloimmassa kerroksessa ja melanosyyttien määrä on normaali. Jo syntyneiden pigmenttihäiriöiden hoitoaika Arbutin® -tuotteilla on n. 2-3 kk, joten ennaltaehkäisevä ja säännöllinen käyttö ovat suositeltavampi ratkaisu. Pigmenttihäiriöiden hoidossa tulee ensisijaisena tuotteena käyttää Arbutin® Seerumia, sillä Seerumissa on sarjan tuotteista eniten arbutiinia. Muut sarjan tuotteet täydentävät hoitoa. Arbutiini ei ole kaikissa tapauksissa pysyvä ratkaisu pigmenttihäiriöihin, vaan tilanne voi palata ennalleen käytön lopettamisen jälkeen. Toisin sanoen, jos tänä kesänä sait tummia laikkuja kasvoihin, ne todennäköisesti tulevat taas ensi kesänä. Arbutiinin käyttö kannattaa siis aloittaa jo hyvissä ajoin ennen kuin auringon UV -säteily lisääntyy (helmi-maaliskuu) tai esim. kaksi viikkoa ennen aurinkomatkalle lähtöä ja koko matkan ajan.

Lisäksi arbutiini suojaa ihoa UV-säteiltä. Seerumin ja Päivävoiteen teho vastaa aurinkosuojakerrointa 10 (Detria Arbutin todennäköisesti hieman enemmän, mutta sitä ei ole mitattu, joten tämän lupaamme). Tämän kautta se voi mahdollisesti ehkäistä myös joidenkin sellaisten pigmenttihäiriöiden syntyä, jotka kehittyvät UV-säteilyn aiheuttamien vaurioiden vuoksi (esim. ns. vanhuuden läiskät), kun Arbutin®-tuotteiden käyttö aloitetaan riittävän nuorella iällä.

Detria Arbutin® tuotteet

–          Tasoittavat ihon väriä / värieroja

–          Edesauttavat tasaisesti ruskettumista

–          Ehkäisevät ja poistavat maksaläiskiä4

 

Tästä pääset ostoksille verkkokauppaamme. 

Arbutin hoitaa punoittavaa ihoa

Couperosa -ihossa ihon pienet hiussuonet ovat löystyneet tai jopa katkeilleet, mikä saa posket ja ihon näyttämään punakalta. Hoitamaton couperosa voi kehittyä rosaceaksi eli ruusufinniksi, joka vaatii lääkärin hoitoa. Kehitys alkaa usein poskien punoituksella, joka tulee esiin erityisen herkästi alkoholin ja kuumien juomien nauttimisen yhteydessä tai sosiaalisesti jännittävissä tilanteissa. Sitten alkaa esiintyä couperosaa eli hiussuonten laajentumista poskissa ja nenässä, joskus myös otsassa ja leuassa. Poskien lehahteleva punoitus ja pysyvät hiussuonten laajentumat ovat kosmeettinen haitta. Ulkoisista tekijöistä mm. lämpötilanvaihtelut (kuuma ja kylmä), viima, aurinko ja alkoholi pahentavat sitä.

Punoittavaa ihoa kannattaa hoitaa ja suojata, näin voidaan ennaltaehkäistä couperosan syntymistä tai estää sitä pahentumasta. Arbutiini vähentää couperosa -iholle tyypillistä punoitusta nostamalla hentojen ja löystyneiden pintaverisuonten seinämien sileiden lihaksien tonusta eli lihasjäntevyyttä, jolloin verisuonet eivät kuulla niin ihon läpi. Jo katkeamaan päässeitä verisuonia se ei kuitenkaan luonnollisesti paranna. Arbutiinilla on myös anti-inflammatorisia vaikutuksia ja se hillitsee ihon pinnalla olevaa pientä tulehdusreaktiota, samoin Detria Arbutinin® sisältämän mustikan flavonoideilla on tulehdusten ja allergian vastaisia vaikutuksia. Se siis rauhoittaa ihoa ja sen punaisuutta. Lisäksi arbutiini ja mustikan polyfenoliset yhdisteet suojaavat ihoa UV-säteiltä (erityisesti UVB), joka rasittaa herkkää couperosaihoa; Seerumin ja Päivävoiteen teho vastaa aurinkosuojakerrointa 10, eli varsinaisessa auringonotossa tai jos iho on erittäin herkkä pitäisi käyttää myös erillistä aurinkosuojaa.

Detria Arbutin® tuotteet ovat hajusteettomia, alkoholittomia, hellävaraisia, kosteuttavia, suojaavia ja ihoa vahvistavia.

Tästä pääset ostoksille verkkokauppaamme.

Jalat nauroivat minulle!

Tänä keväänä olemme tehneet uusia testauksia vanhoista tuotteista. Samalla tuli selattua vanhoja testituloksia ja sieltä osui silmiin otsikon kommentti  ”Jalat nauroivat minulle!”. Tuo kommentti liittyy MTV3:n ja Detrian järjestämään Relaxant Jalkasuihke -testiin. Testin tarkoitus oli selvittää suihkeen vaikutus väsyneiden ja hikoilevien jalkojen virkistämiseen ja hajuhaittojen poistoon. Tulokset olivat tuossakin testissä erinomaiset ja erään testaajan kommentti oli: ”Rentoutti oloa, kun jalat voi hyvin, se koskee koko ihmistä. Jalat nauroivat minulle!”

Muita palautteita testaajilta:

Tuote yllätti positiivisesti, Suosittelen kaikille hajusta kärsiville.”

”Haju on poissa! ”

”Helppo käyttää ja hyvä tuote, viilentää ja raikastaa jalkoja kivasti.”

”Suihke tuntui toimivan hyvin, ensimmäisen viikon käytön jälkeen ei kovin suuria muutoksia, nyt toisen viikon käytön jälkeen on jo huomattava ero entiseen verrattuna. Aioin käyttää tuotetta jatkossakin.”

”Miellyttävä käyttää, kevyemmän oloiset jalat!”

”Oikein hyvä tuote! Työpäivän jälkeen ei tullutkaan tuttua ummehtunutta lemua kun riisuin työkengät pois! =)”

Nykyisin tuo jalkasuihke on nimeltään Relaxant Hajunpoistaja. Sitä voi käyttää kenkien ja hankalasti pestävien varusteiden/suojien hajujen eliminointiin. Sillä voi myös suihkuttaa väsyneet ja hikoilevat jalat.

Kesäjalat kuntoon!

Jalkojen ongelmat eivät ole ainoastaan kauneusvirhe, vaan myös terveysongelma. Tutkimuksen mukaan (Väitös TtM Minna Stolt 3.5.2013) vain puolella prosentilla ikäihmisistä on jalat kunnossa. Jalkojen rasvauksesta on siis hyvä tehdä itselleen rutiini, vaikkapa Relaxant Jalkavoiteella. Sitten vielä jalkojenhoitovinkkejä kesälomalaisille.

  • Yrttikylpy jaloille

Kerää yrttejä, esim. siankärsämöä, koivua, katajaa tai nokkosia, ja tee niistä virkistävä ja verenkiertoa elvyttävä yrttikylpy jaloille. Kaada kuumaa vettä yrttien päälle ja anna hautua ja jäähtyä sopivaksi. Sekaan voi lisätä myös merisuolaa poistamaan turvotusta ja helpottamaan ihottuman oireita. Ja jos mahdollista, juokse mutka kylmässä vedessä, tietysti avojaloin kivistä ja ”pistelevää” polkua pitkin.

  • Jalkahoito turpeella

Laita pesuvatiin lämmintä vettä ja 1 rkl turvetta. Liota jalkoja turvevedessä 20-30 minuuttia. Kuivaa jalat. Tee hoito vähintään kerran viikossa, niin jalkasi pysyvät kunnossa. Turve pehmentää jalkapohjat, hoitaa syylät, känsät ja haavaumat. Kynsinauhat pysyvät pehmeinä. Koska turve pistää pintaverenkierron liikkeelle, ei tarvitse enää kärsiä kylmistä jaloista tai suonenvedoista. Kesällä kannattaa tehdä hoito ulkona ja nauttia samalla ulkoilmasta. Hyödynnä turvevesi vielä kukkien kasteluvetenä, näin kukatkin alkavat kukoistaa. (Relaxant Fysiturve).

  • Tehohoito erittäin kuiville ja karheille jaloille

Jos kantapäät ovat halkeilevat ja erittäin huonossa kunnossa, tee turpeesta tehohoito. Ota purkista 1 rkl turvetta ja sekoita siihen 1 rkl vettä. Levitä seos suoraan jalkapohjiin. Laita päälle muovipussi ja villasukka. Anna hoidon vaikuttaa 30 minuuttia. Tee hoito 3 kertaa ensimmäisen viikon aikana vaikka peräkkäisinä päivinä. Tämän jälkeen riittää liotus turvevedessä kerran viikossa. (Relaxant Fysiturve).

Pääset ostoksille verkkokauppaamme tästä

Relaxant Lihastenrentouttaja hoiti kasvukivut

Relaxant Lihastenrentouttajaa testasi 50 ihmistä, joiden lapsilla on kasvukipuja.

Miten nopeasti mielestäsi tuote vaikutti lapsen akuuttiin kasvukipuun?

Suurin osa testaajista oli sitä mieltä, että voide auttoi todella nopeasti. Tuotteen vaikutus oli havaittavissa heti ensimmäisen käytön jälkeen, jopa minuuteissa! Moni mainitsi, että hieronta varmasti edesauttoi voiteen nopeaa tehoa. Muutama vastasi, ettei vaikutuksia ollut tai niiden havaitsemiseen meni noin viikko.

Kommentteja:

Levitettiin voidetta ennakoivasti ennen nukkumaan menoa. Ei ole herännyt valittamaan jalkakipua. Eli sanoisin että tuote vaikuttaa miltei välittömästi. Nainen / 1987 / Suonenjoki
Nopeasti, lapsien omien sanojen mukaan oli todella tehokasta! Nainen / 1980 / Rovaniemi
Muutaman käyttökerran jälkeen. Lapsi rauhoittui ja ei valitellut kipua kun sai voidetta iltaisin nukkumaan mennessä. Olen ollut tyytyväinen.
Nainen / 1962 / Joensuu
Todella nopeasti. Ennen on pitänyt ottaa särkylääke kasvukipuihin, nyt laitettiin Relaxanttia ja hieroin jalat samalla. Sen jälkeen lapsi jäi
tyytyväisenä nukkumaan. Nainen / 1974 / Laihia

 

Kuinka tehokas tuote mielestäsi oli kasvukipujen hoidossa?

Suurin osa testaajista piti tuotetta erittäin tehokkaana tuotteena kasvukipujen hoidossa. Moni mainitsi voiteen ja hieronnan yhteisvaikutuksen olevan varmastikin se suurin apu. Muutama mainitsi voiteen tehonneen myös omiin lihas jumeihin.

Kommentteja:

Tosi tehokas. Auttoi hieronnan lisäksi tosi hyvin. Nainen / 1977 / Oulu
Sanoisin että yhdessä hieromisen kanssa tuote on todella tehokas. Nainen / 1987 / Suonenjoki
Kyllä tuote selkeästi rauhoitti ja poisti kipua. Nainen / 1968 / Kalliola
Oikein tehokas, emme tarvinneet enää särkylääkettä. Nainen / 1982 / Renko
Sen verran tehokas, että voin suositella. Sopii myös muidenkin lihaskipujen lievittämiseen, ei pelkästään kasvukipuihin 🙂
Nainen / 1973 / Sastamala

 

Kokeilitko Lihastenrentouttajaa omien kireiden ja kiristävien lihasten rentouttamiseen?

Kyllä, tuote auttoi 90 %
Kyllä, en huomannut vaikutusta 5 %
En kokeillut 5 %

Kommentteja:

Hyvä tuote sopii myös aikuisille lihas vaivoihin 🙂 Nainen / 1977 / Oulu
Meillä on parasta aikaa kotona remontti ja hiomista, maalaamista riittää. Hartiat menee joka ilta jumiin, mutta relaxantilla saatiin jumiutumista hellitettyä. Aion jatkaa käyttö lähinnä lihassärkyjä helpottamaan. Nainen / 1966 / Kotka
Omaan tenniskyynärpää vaivaan auttoi tämä voide. Nainen / 1976 / Pyhäjärvi
Ostan jatkossa tuotetta ja tuotetta hankittu myös työpaikalle muutama pullo. Ihan napakymppi juttu! En olisi tiennyt koko tuotteesta jos en tähän ryhmään olisi päässyt. Nainen / 1962 / Joensuu

Avoin palaute

Eniten esille tulleita asioita
+ Tehokas yhdistettynä hierontaan
+ Pumppupullo hyvä
+ Toimii erilaisiin lihas jumeihin
+ Luonnonmukaisuus
+ Kotimaisuus
− Osa ei pitänyt tuoksusta
− Hinta melko korkea

Kommentteja:

Aivan mahtavaa, jää jatkuvaan käyttöön! Nainen / 1980 / Rovaniemi
Iso plussa siitä, että tuotteessa on käytetty luomuyrttejä! Ihanan luonnolliselta tuoksuva tuote oli miellyttävää käyttää. Hinta on ehkä silti hieman korkea, että pari kertaa täytyy miettiä onko siihen varaa. Nainen / 1983 / Lapua
Omaan tenniskyynärpää vaivaan auttoi tämä voide. Nainen / 1976 / Pyhäjärvi
Todella mielenkiintoinen ja kiinnostava testaus. En tiedä olisinko ilman tätä mahdollisuutta itse ostanut tuotetta. Nainen / 1974 / Laihia
Jatkamme tuotteen kokeilua sekä lapsen kasvukipuihin, että aikuisten niska- ja hartiakipuihin. Nainen / 1986 / Helsinki

 

Pääset ostoksille verkkokauppaamme tästä.