Title Image

Yleinen

Paluu työntouhuun!

Tervehdys,

Jäin kesälomalle Juhannuksena ja olin siitä seuraavat neljä viikkoa lomalla pääasiassa kotikaupungissani Torniossa. Muutama pikku reissu tuli loman aikana tehtyä, toinen Ouluun kavereiden tykö ja toinen Iisalmeen serkun häihin. Tällä kertaa loma tuntuikin ihan oikeasti lomalta kun ei ollut oikeastaan mitään suunnitelmia ja ressejä eikä jatkuvaa matkustelemistakaan.

Savukalaa saa nykyään harvoin kun kerrostaloasunnossa ei oikein itse voi savustella. Vanhempieni tykönä tuli nyt lomalla sitten kalaa savustettua aika paljon, kun sieltä löytyy pelit ja vehkeet. Savustuspönttöön tuli laitettua kaupasta ostettua lohifileetä moneen kertaan ja kummisedältä saatua tuoretta perämerenlohta. Savustettua siikaa tai meriahventa ei tälle kesälle tullut herkuteltua mutta graavisiikaa söin.

Toinen asia mitä tuli touhuttua aika paljon oli lenkkeily. Kyllä täällä Rovaniemelläkin tulee lenkillä käytyä mutta se ei ole asfalttiteillä kovin mukavaa. Torniossa kotipaikkani vieressä on kunnon pururata mitä pitkin on vähän mukavampi juosta. Kyseisen pururadan varrella on myös monien lapsuuden kavereiden kotitaloja ja siinä radalla on tullut vuosien saatossa touhuttua yhtä sun toista, joten siellä on muutenkin erityinen fiilis käydä näin aikuisiällä.

Nyt on siis kesälomat taas vietetty ja paluu arkeen sekä työelämään alkanut. Ohessa kuva chilistä, jota työtoverini Johanna on hienosti hoivannut sillä aikaa kun olin lomalla =)

Mustikka: anti agingia ja luonnollista aurinkosuojaa

Siniset superfoodimme mustikat koristavat jälleen metsiä, joten on hyvä hetki puhua tuon supermarjan eduista. Antioksidanttipitoisen mustikan hyödyistä ravintona puhutaan paljon, mutta sillä on positiivisia vaikutuksia myös kauneudelle ja terveydelle ulkoisesti käytettynä ja oikein prosessoituna. Detrian Arbutin®-tuotteissa mustikka on toisena vaikuttavana yrttinä sianpuolukan (arbutiinin lähde) rinnalla.

Ikääntyessä iho löystyy ja juonteita ja ryppyjä alkaa ilmestyä vähitellen. Yleisin sidekudosproteiinista löytyvä proteiini on kollageeni. Kollageenin määrä vähenee kuitenkin n. 1%/vuosi 30 ikävuodesta eteenpäin. Ihon vanhenemiseen vaikuttavat paitsi geenit, myös ympäristö ja elämäntapa.

Arbutinissa® mustikka on ”anti aging-yrtti” eli se hidastaa ikääntymisen merkkien kehittymistä. Mustikassa on yhdisteitä, jotka parantavat sidekudoksen joustavuutta ja kollageenin rakennetta. Mustikan antosyanosideilla on etua kollageeneilla monilla tavoilla:

– Ne vahvistavat luonnollisia kollageenien ristisidoksia, joka muodostavat perustan sidekudokselle.

– Niiden antioksidanttiominaisuudet suojaavat kollageenia.

– Tulehduksissa ne estävät leukosyyttien erittämiä entsyymejä, joka aiheuttaa kollageenin entsymaattista rakoilua.

– Ne tukevat kollageenin synteesiä ja stimuloivat kollageenikuitujen verkkomaisuutta. (Morazzoni, P. et al. Fitoterapia 67(1)1966, 3-29)

Myös aurinko ja ympäristön vapaat radikaalit vanhentavat ihoa ennenaikaisesti. Mustikan flavonoidit ja sianpuolukan arbutiini tuovat luonnollista UV-suojaa ja antioksidanttivaikutusta. Mustikan on todettu tutkimuksissa olevan jopa 10 kertaa tehokkaampi antioksidantti kuin C- tai E-vitamiinit, joita käytetään kosmetiikkatuotteissakin (Pihlava 2006). Laboratoriomittauksissa on myös todettu mustikkauutteen, samoin kuin sianpuolukan arbutiinin, suojaavan sekä UVA- että UVB-säteiltä (Siivari 2006). Detrian Arbutin®-tuotteissa mustikkaa ja sianpuolukkaa on sellaisina pitoisuuksina, että ne vastaavat Seerumissa ja Päivävoiteessa aurinkosuojakerrointa (SPF) 10. Tämä on loistava tieto, varsinkin kun puhutaan perinteisten aurinkosuojatuotteiden sisältämien aurinkosuojakemikaalien ja nanopartikkelien haitallisista vaikutuksista elimistölle ja luonnolle.

Eipä muuta kuin suu makiaksi vaikkapa mustikkamaidolla tai –piirakalla ja supermarjaa kesäpäivinä myös iholle Arbutin® Seerumin tai Päivävoiteen muodossa!

 

Villiyrttien keräysaika on alkanut!

Tervehdys,

 

Nyt on hyvä aika hyödyntää suomalaista luontoa ja herkutella kotimaista luomua eli ei muuta kuin yrttien keruuseen. Luonnon villiyrttejä kerätessä ja syödessä kannattaa kuitenkin muistaa muutama asia. Monet yrteistä toimivat rohdosten tapaan, joten niitä kannattaa nauttia kuureissa, ei jatkuvasti. Poimimispaikoiksi kannattaa valita teistä syrjäiset puhtaat paikat. Huomioitavaa on myös se, että kaikki yrtit eivät ole jokamiehenoikeuden piirissä.

Tällä hetkellä parhaassa keruuajassa ovat maitohorsma, mesiangervo, voikukka ja nokkonen. Nokkosesta alla pieni herkuttelu resepti:

haluamasi määrä nokkosen lehtiä

2 l rypsiöljyä

jauhettua merisuolaa

Lämmitä öljy kattilassa noin 160-asteiseksi. Friteeraa nokkosen lehtiä pieni annos kerrallaan ja sekoittele reikäkauhalla. Nokkoset muuttuvat rapeiksi noin puolessa minuutissa. Nostele paperille, jotta ylimääräiset öljyt valuvat pois. Ripottele päälle jauhettu merisuola makusi mukaan.

 

Jos sinulla on suosikkiyrttejä tai -reseptejä niin voit kirjoittaa niitä tuonne blogin kommentteihin tai vaikka laittaa linkkiä.

 

Mukavaa alkanutta kesää

Matti

 

 

 

Punainen tervehdys!

Detrian uudet verkkosivut alkavat olla pian valmiit. Vielä pientä viilausta ja englanninkieliset käännökset, niin olemme tyytyväisiä. Huhtikuu olikin toiminnantäyteinen kuukausi, koska samaan aikaan sivujen uudistuksen yhteydessä lanseerasimme uuden tuotesarjan Detria Arbutin Coupeorsa –ihonhoitosarjan. Uusi sarja on otettu innolla vastaan ja meistäkin on mukava nähdä punaista =)

Uudessa sarjassa tehoaineiden (luonnon arbutiini ja mustikka) määrä on tuplattu, joten hoitava vaikutus couperosa -iholle on myös tuplattu! Samalla tuotesarjalla estetään myös auringon aiheuttamat pigmenttivirheet.

Kenkäni saivat uuden elämän!


Tervehdys kaikille,

 

Hajuttomat urheilukengät!

Kuvassa olevat kengät ovat ostettu 14 vuotta sitten. Ilmeisesti vielä tuohon aikaa tehtiin kestäviä kenkiä kun ovat pysyneet ehjänä kaikki nämä vuodet mm. ylä-asteen ja lukion liikuntatunnit, joka kesäiset katukoris ja tennis pelit sekä vuosia kuntosali reissuja. Tässä kirjoituksessa ei ole kuitenkaan kyse urheilukenkieni kestävyydestä vaan niiden hajusta. Tai oikeastaan niiden hajuttomuudesta!

 

Meinasi olla tiukkapaikka heittää vuosia hyvin palvelleet kengät roskiin ainoastaan siksi, että ne haisivat niin pahalle. Olin jo lähdössä ostamaan uusia kenkiä kun ajattelin, että kokeillaanpa vielä yhtä juttua. Laitoin kengät pesukoneeseen ja pesin ne. Sen jälkeen olen käyttänyt säännöllisesti Relaxant Animal Hajunpoistajaa aina käytön jälkeen kenkiini. Pesun jälkeen laimentunut haju on nyt säännöllisen Hajunpoistaja käytön jälkeen kadonnut kokonaan. Uskomaton juttu, koska kenkäni olleet käytössä jo tosiaan yli 14 vuotta!!!

 

Nyt minulla on edelleen käytössäni ”uuden karheat” ja tunnearvoltaan mittaamattomat kengät. Saapa nähdä koska joudun niistä luopumaan kun pohjat kuluvat puhki =)

 

Terveisin

Matti

Parantajien salaisuudet


Parantajien salaisuudet on paljastettu

 

Detrialle myönnettiin vuoden 2012 Yrittäjäpalkinto. Kiitospuheessani juhlatilaisuudessa kerroin kansanparantajien taian paljastetun.  Tuotekehityksemme tietotaito perustuu parantajien käyttämien yrttien salaisuuksien tutkimiseen nykyaikaisin bioteknologian keinoin. Hyvänä esimerkkinä on Relaxant Lihastenrentouttaja, jonka teho perustuu  salisylaatteihin, jotka taas saadaan mesiangervon kukasta. Nämä aineet tunnetaan lääketieteessä kuumetta alentavasta ja kipua lievittävästä ominaisuudestaan ja ne ovat salisylihapon kaltaisia luonnon kemikaaleja.

 

Ennen vanhaan käytettiin luonnon desinfiointiaineena katajavettä. Sillä pestiin maitopystöt ja sahtiastiat. Sitä käytettiin myös muussa siivouksessa.  Tässä mielenkiintomme heräsi katajan desinfioivaan ominaisuuteen. Tutkimuksemme löysi katajan vuosikasvusta terpeenin, joka esti mikrobien kalsiumpumpun toiminnan. Seuraavaksi selvitimme, mihin tätä tietoa voisimme hyödyntää. Selvisi, että useat orgaaniset hajuntuottajat (mm. hiki, kissanpissa, koiran eritteet) voidaan poistaa ja hävittää.  Sen ominaisuuksia ovat lisäksi teho hiiva- ja hilsemikrobeihin. Nämä terpeenien ominaisuudet on siirretty Relaxant Animal -tuotesarjaan, Relaxant Hajunpoistajaan.

Yrtit, joita kansanparannus on käyttänyt ja tuntenut vuosituhansia, tunnetaan ympäri maailmaa. Siankärsämön parannusominaisuus on laajalti tunnettu. Roomalaisten sotilaiden varustelaukkuun kuului nippu siankärsämöä haavojen parantamiseen, kiinalaiset käyttävät sitä peräpukamiin, faaraoiden aikaan sitä käytettiin naisten vaivojen hoitoon ja kaikkialla se tunnettiin suonikohjuvaivojen ja jalkavaivojen hoidossa. Siankärsämöä käytetään mm. Relaxant Jalkavoiteessa.

 

Oikein käytettynä luonnon yrtit ovat lempeitä ja turvallisia ominaisuuksiltaan.

Tenho Pitkänen

Detrian messut syksyllä 2012

Hyvää loppukesää kaikille,

Kesälomat on vietetty ja palattu takaisin sorvin ääreen. Alla pikku yhteenveto syksyn tulevista tapahtumista, joissa Detria on mukana:

Lauantaina 15.9 Olemme Espoossa Metsä Päivillä.

To – Pe 27-28.9 Olemme Tapereella Hyvä ikä messuilla.

Pe – Su 12-14.10 Olemme Turussa Osaava Nainen messuilla.

Pe – Su 19-21.10 Olemme Helsingissä Terveysmessuilla.

Kuva viime vuoden Terveysmessuilta

Tulkaahan morjenstaan!

Matti M

Luonnontuotealaa Kuolan malliin 2/2

Tässä blogitekstin toisessa osassa jatkan kertomista luonnontuotealan opintomatkasta Luoteis-Venäjälle. Ensimmäisen osan voit lukea täältä. Lopussa on jälleen vähän kuvia.

Työpajoja

Kolmas matkapäivä alkoi työpajoilla, joiden aiheina olivat eläinten ja ihmisten hyvinvointituotteet. Ideana oli esittää kysymyksiä ja virittää keskustelua aiheeseen liittyvistä ja mieltä askarruttavista asioista. Yrttilääkäri Ljudmila Rumjantseva-Enkovaara vastaili kysymyksiin. Eläinten osalta keskusteltiin muun muassa joka kesä ajankohtaisesta aiheesta eli hyvistä keinoista hyönteisten häätöön. Ikäväkseni joudun sanomaan, että viisastenkiveä tähän kiusalliseen ongelmaan ei löytynyt vieläkään. Siisti ulkonäkö ja hyönteisten karkottaminen ovat vaikeasti yhteen sovitettava yhtälö. Esimerkiksi terva, piki ja pihka kun ovat sellaisenaan melkoisen sottaavia. Monet karkottavat tuoksut voivat myös olla eläinten herkkälle hajuaistille voimakkaita. Käsitellyt kangaskappaleet taas voivat olla monessa menossa hankalia. Jossain vaiheessa ideat alkoivat olla jo aika korkealentoisia – mitenhän toimisi vaikkapa eläinten ”savusaunakäsittely” (kroppa savuiseen telttaan/koppiin) ennen ulos lähtöä? 🙂 Ljudmila kertoi muuten laboratoriossa jo kehitetyn punkin, joka syö toisia punkkeja. Näitä ”hyvispunkkeja” odotellessa!

Ekologinen terapia

Lapissa pyritään kehittämään green care -toimintaa osana lappilaisia elinkeinoja. Green carella eli vihreällä hoivalla tarkoitetaan luontoon ja maaseutuympäristöön liittyvää toimintaa, jolla edistetään ihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua. Toiminnassa voidaan käyttää monia menetelmiä, esimerkiksi eläin- ja luontoavusteisia menetelmiä, puutarhaterapiaa tai hoivamaataloutta. Green care -menetelmiä on perinteisesti käytetty vanhus-, kehitysvammais- ja kasvatustyössä, mutta myös hyvinvointimatkailussa ja työhyvinvoinnissa. Tutustuimme matkalla vertailun vuoksi paikalliseen viljely- ja luontoympäristöä hyödyntävään kuntouttavaan toimintaan, josta paikalliset käyttivät green caren sijaan nimitystä ekologinen terapia.
Kirovskin kasvitieteellisen puutarhan alueella toimi myös ratsastusterapiayritys, jossa oli viisi hevosta ja ponia. Asiakkaina oli lähinnä vammaisia lapsia, esimerkiksi autismia tai downin syndroomaa sairastavia. Ratsastusterapia ja muu hevosten kanssa toimiminen (Suomen termeillä sosiaalipedagoginen hevostoiminta) kuuluvat eläinavusteisiin terapiamuotoihin, ja apuna terapiatyössä oli myös muita eläimiä, esimerkiksi papukaijoja, kaneja ja koiria. Yritystoiminta oli lähtenyt liikkeelle vammaisten lasten vanhempien toiveista. Venäjällä ratsastusterapian vetäjillä on kuulemma usein pedagoginen koulutus, ja esimerkiksi henkilö, joka esitteli meille toimintaa, oli koulutukseltaan opettaja ja lisäksi hänellä oli pitkä hevostausta. Ratsastusterapian lisäksi talli tarjosi pienimuotoisesti myös ratsastustunteja, hinta oli reilu 10€/45min.

Ryhmää kiinnosti myös, miten hevosia ruokittiin ja hoidettiin (ks. kuva alla). Ihmettelimme hieman, miksi hevosten rehut toimitettiin Karjalasta (heinä) ja jopa Pietarista (väkirehut) asti, mutta syy selvisi, kun esittelijä kertoi viiden hevosen olevan kaupungin ainoat. Koko Murmanskin alueella on kuulemma vain 50 hevosta! Hevoseläinlääkäriäkään alueella ei ole, joten vaativissa sairastapauksissa eläinlääkäri pitää lennättää Moskovasta asti.

 

Puutarhassa oli myös puutarhaterapiatoimintaa, johon osallistuuisamalla tavoin lähinnä vammaisia lapsia. Toiminta oli kehitysvaiheessa ja valtio tuki sitä. Kokemukset olivat positiivisia. Ryhmässä oli 5-6 lasta ja 2 opettajaa ja kokoontuminen kesto oli 30-45 minuuttia. Osallistujat muun muassa valitsivat lempikasvejaan, piirsivät niitä tai kasvattivat itse kasveja.

Intoa ja välittämistä

Opintomatkan ohjelmassa oli lisäksi alueen matkailu- ja nuorisotoimintaan tutustumista. Kirovskissa on Lumikylä (samantyyppinen kuin esim. Kemin lumilinna) ja sen innokas ja positiivinen yrittäjä Vladimir Komyagin oli kyllä yrittäjä isolla Y:llä. Kesällä emme luonnollisesti pystyneet vierailemaan itse lumirakennelmissa, emmekä sateen vuoksi päässeet edes piknikille alueelle, mutta yrittäjän esitelmä havainnollisti toimintaa kuitenkin mukavasti. Videoita Lumikylästä voit katsella täältä (välillä videoissa näyttää kyllä vilahtelevan kotoisia suomalaisia näkymiäkin…). Kaivosteollisuuden ja matkailun yhteensovittaminen Murmanskin alueella ei varmasti ole aivan yksioikoista, mutta hyvä, että energisiä suunnannäyttäjiä riittää.

Vierailimme myös Apatiitin 4H-yhdistyksessä. Sen toiminta ja tilat olivatkin vähän suuremmat kuin olin kuvitellut: kolmikerroksisessa koulurakennuksessa 45 tavallista opettajaa tekivät päivätyönsä ohella vapaaehtoistyötä järjestääkseen harrastustoimintaa ja opettaakseen käden- ja elämäntaitoja alueen 6-18-vuotiaille lapsille ja nuorille. Talon johtajasta ja toiminnasta henki todellinen välittäminen ja ryhmämme sai siellä oikein lämpimän vastaanoton.

4H-järjestöhän on merkittävä luonnontuotealan toimija Suomessa, ja esimerkiksi Detria ostaa 4H-laisten keräämiä yrttejä tuotteisiinsa. Vinkkinä, että luonnontuotteiden kerääminen on hyvä kesätyö esimerkiksi nuorelle tai työttömälle. Kannattaa tutustua vaikkapa Luonnon.fi-sivustoon.

Lämpimiä loppukesän päiviä toivottelee

Johanna Juusola

 

Hevosrehujen ainesosat kiinnostivat; tämän tallin hevoset saivat väkirehuna kauraa, vehnäpellettiä, sokerijuurikasta, auringonkukkaa ja lehmän rehua. Heinää syötettiin noin 10 kg/pv.
Terapiahevosia, jotka olivat samalla kaupungin ainoat 5 hevosta.
Kulkukoira.
Kivi- ja mineraalimuseossa Apatiitissa.
Kantalahden sanatorion pihalta.
Kaunista Vienanmeren rantaa Kantalahdessa.
Näkymää Kantalahdesta Vienanmerelle.

 

Luonnontuotealaa Kuolan malliin, osa 1/2

Vaihteeksi vähän uutta verta tänne bloggaajien joukkoon. Olen Johanna Juusola ja työskentelen Detrialla pääasiassa eläintuotesarja Relaxant Animalin parissa. Olin mukana luonnontuotealan opintomatkalla Etelä-Kuolan alueella Venäjällä kesäkuun lopulla ja ajattelin kertoa mielenkiintoisesta matkasta myös teille näin blogin kautta. Tekstin alla on myös muutamia kuvia reissusta.

Opintomatkan järjestivät LUOVA– ja Lappi Luo–hankkeet. Mukana oli lähes täysi bussilastillinen luonnontuotealan toimijoita eri sektoreilta, mm. oppilaitoksista, julkisorganisaatioista, hankkeista ja yrityksistä. Lähdimme Rovaniemeltä ja ylitimme rajan Sallan Kelloselässä. Varsinaiset kohdekaupunkimme olivat Kirovsk, Apatiitti ja Kantalahti.

Itselleni matka oli ensimmäinen kerta itärajan takana, joten se kiinnosti paitsi opintomatkan aiheen tiimoilta myös yleisellä tasolla. Pysyimme melko lailla samoilla kotoisilla leveyspiireillä, hieman napapiirin pohjoispuolella, joten alkumatkasta maan vaihdoksen huomasi lähinnä teiden kunnon heikentymisestä sekä vastaantulevien ajoneuvojen ja rakennusten ulkonäöstä. Näin jälkikäteen olen oikein tyytyväinen ryhmämatkaan, sillä näin pääsi käymään monissa kiinnostavissa paikoissa, joihin muuten ei olisi ehkä ollut mahdollisuutta päästä, ja venäjää taitamattomalle toimiminen alueella omin päin olisi varmasti ollut todella haasteellista.

Yrttejä ja parantoloita

Ensimmäinen kohdekaupunkimme oli Kirovsk. Eräs matkan teemoista oli pohjoisiin erikoiskasveihin sekä niiden erilaisiin ominaisuuksiin ja käyttöalueisiin tutustuminen. Opintomatkan pääkohde olikin Kirovskin kasvitieteellinen puutarha, joka on yksi kolmesta napapiirin pohjoispuolella sijaitsevasta puutarhasta maailmassa. Puutarha on pinta-alaltaan noin 1600 hehtaaria, josta reilu 1200 hehtaaria on luonnonpuistoa. Vuonna 1931 perustetun puutarhan ympärillä kohosi joka suuntaan noin kilometrin korkuisten Hiipinätunturien jono. Synkät pilvet roikkuivat vierailupäivänämme alhaalla peittäen tuntureiden huiput, mutta puutarhassa tunsi olevansa kauniissa ja vehreässä kattilalaaksossa.

Puutarhan henkilökunta kierrätti ryhmäämme ympäri aluetta ja tutustuimme niin koristekasveihin kuin lääkeyrttitarhaankin. Tulkkina toimi neurologi, yrttilääkäri Ljudmila Rumjantseva-Enkovaara. Venäjällä fytoterapia eli kasvilääkintä on aivan eri mittasuhteissa kuin meillä Suomessa ja kuulimme, että noin 40 % Venäjällä apteekeissa myytävistä lääkkeistä on kasvipohjaisia. Venäjällä on omia tutkimus- ja kehityskeskuksia, jotka keskittyvät nimenomaan kasvitutkimukseen ja tuotekehityksen. Lääkeyrttitarhassa vierailu oli todella mielenkiintoinen, mutta monen kasvin kohdalla oppaat eivät kertoneet sen käytöstä kovin paljon, sillä niiden käyttö lääketeollisuuden ulkopuolella voi olla kohtalokasta. Vahvat vaikuttavat aineet voivat olla samalla toksisia, ja liian suurina annoksina käytettynä niillä voi olla jopa kuolettavat sivuvaikutukset, joten lääkeyrtit eivät missään nimessä sovi kenen tahansa omin päin käytettäväksi.

Paikallisissa apteekeissa oli siis paljon kasvilääkkeitä ja luontaistuotteita ja ne olivat Suomen mittapuussa erittäin edullisia, alle euronkin. Herätimme kieltämättä ihmetystä paikallisten asiakkaiden keskuudessa hamstratessamme tuotteita venäjänkielisiin muistilappuihin turvautuen. Venäjänkielentaitoiset saivat suomentaa bussissa ahkerasti mitä sitä oikein tulikaan lopulta ostettua. 🙂

Kävimme myös parin sanatorion eli parantolan tiloissa, joissa edistetään terveyttä luonnollisin keinoin. Tarjolla oli muistaakseni esimerkiksi mutakylpyjä, yrttikäärehoitoja sekä fysioterapian tyyppisiä palveluja. Käytäntö on kuulemma sellainen, että sanatorioon mennessään potilas käy ensin lääkärillä, jolloin hänellä pitää olla mukana hoitohistoria omalta lääkäriltään. Tämän jälkeen sanatorion lääkäri tutkii potilaan ja määrää hänelle luontaishoitoja. Hoitolaitosten hinnat olivat suomalaisittain edullisia, mutta ilman hyvää venäjänkielen taitoa hoitolajakso ei taitaisi kyllä onnistua.

Jotta tämä blogiteksti ei veny aivan valtavan pitkäksi, jaan sen kahteen osaan. Seuraavassa osassa tulee enemmän juttua muun muassa ekologisesta terapiatoiminnasta Venäjällä.

Reissuterveisin,

Johanna

 

Päät heti Kirovskin kasvitieteellisen puutarhan ensimmäisessä puskassa.

Kasvipenkkejä.

Kasvihuoneessa monet meillekin tutut huonekasvit olivat kasvaneet valtaviksi.

Hiipinä-tuntureita ja jo ränsistymään päässyttä rakennuskantaa.

Jättiputki oli päässyt valitettavasti villiintymään puutarhankin alueella.

Kasvipenkkejä.

Kuuntelemassa.

Ljudmila Rumjantseva ja opas kertomassa.

Puutarhan työntekijä kitkemässä. Taustalla hauskan muotoinen mökki, joita oli useitakin.

Kasvitieteellisen puutarhan päärakennus.

Näkymää Kirovskin kaupunkiin.

Pyöräilyretki Norjaan

Hei,

Aloitin tämänvuotisen Norjaan suuntautuvan retkipyöräilyni tien nro 55 alusta Sognalista.Tie tarjosi nähtäväksi Norjan korkeimmat vuoret.Ylityskorkeus 1434 m on korkein,mitä yleisiltä teiltä norjassa löytyy.Tie päättyy Lomiin,missä kosken partaalla join leipomon kahviossa herkulliset viineri kahvit.Tie 55(n.145 km)on valittu joskus Norjan matkailu tieksi.Huiket maisemat,mutta niiden tavoittamiseksi piti esim.nousta serpentiini tietä n.20 km.

Jatkoin matkaani Tronheimiin.

Matkan rasitukset tuntuivat lähinnä jaloissa.Iltatoimiin kuului Detrian helpotusta antavan Relaxant voiteen lihaksia rentouttava käsittely.Pieni vaiva,mutta iso apu.

Tronheimin yläpuolelta poljin tietä E 14 Ruotsiin.Ruotsin poikki Umeåaan,mistä lautalla yli Vaasaan.

Vaasasta linjaautolla Helsinkiin.

Paikoin raskas,mutta maisemapalkitseva, hyvä reissu.1090 km/keskim.n.97km/pv.

Noin lähellä,niin erilaista-upeaa.

T.Retkipyöräilijä

Jyrki Kalmari