Pihkaa sinne, pihkaa tänne

Pihkaa sinne, pihkaa tänne

Otin joulun 2015 tienoilla Detrian pihkaseerumin kokeiltavakseni oikukkaaseen päänahkaani, mutta huomasin pian, että seerumia voi käyttää muihinkin iho-ongelmiin tai -vaurioihin. Pihkaseerumiin tykästyneenä hankin maaliskuussa testiin myös Detrian uuden pihkasalvan.

Relaxant Pihkaseerumia päänahkaan.

Relaxant Pihkaseerumia päänahkaan.

Päänahkani oireilee herkästi. Etenkin talvella päänahkani saattaa olla kuiva, mikä saa sen hilseilemään ja kutisemaan. Välillä päässäni on jonkinlaista lievää ihottumaa, joka kutittaa vielä enemmän. Pihkaseerumi on lievittänyt päänahkani oireita, etenkin kutinaa. Käytän pihkaseerumia laittamalla sitä tarvittaviin kohtiin päänahkaan ja pesemällä sen pois muutaman tunnin kuluttua. Joskus annan seerumin olla päässä koko yön ja pesen sen pois vasta aamulla.

Pihkaseerumin käyttö päänahkaan on kyllä jossain määrin työlästä. Seerumin levittäminen vie jonkin verran aikaa, koska se on pakko hieroa päähän vähän kerrallaan sormenpäillä, jotta sen saa päänahkaan hiusten ohi. Öljymäisenä seerumi kosteuttaa päänahkaa mukavasti, mutta ihmisten ilmoille ei ole kiva mennä pää rasvaisena. Näin ollen seerumin käyttö pitää ajoittaa niin, että pään ehtii pestä ennen kuin lähtee ulos. Toisaalta, pihkaseerumi on kokeilemistani päänahan oireiden lievittäjistä tehokkain.

Olen kokeillut pihkaseerumia ja -salvaa myös pieniin ihovaurioihin, joita minulla jossain määrin tohelona riittää. Pihkasalva on erinomainen esimerkiksi käsien pieniin haavoihin ja rikkinäisiin kynsinauhoihin. Pihkaseerumi on salvaa kätevämpi isommille alueille. Tänä kesänä sain esimerkiksi sääreeni isohkon mutta lievän läntin asfaltti-ihottumaa pelattuani lentopalloa karkealla hiekalla. Pihkaseerumi oli hyvä apu ihon parantelussa.

Talvella ja keväällä sain Detrian pihkatuotteista apua nenäni limakalvojen kuivuudesta johtuvaan hajoiluun ja kipuun. Levitin hieman pihkaseerumia tai-salvaa illalla varovasti nenän sisäpuolelle. Jo parin yön päästä nenä tuntui huomattavasti paremmalta. Seerumin tai salvan määrä täytyy vain pitää tarpeeksi pienenä, jotta nenä ei tunnu yöllä tukkoiselta. Pihkan tuoksu tuntui nenässä yllättävän miellyttävältä.

Pihkasalvaa ihorikkoihin.

Pihkasalvaa ihorikkoihin.

Juhannuksena samoilin Lapissa, jossa sääskiä tunnetusti kesäisin riittää. Yritin suojata itseäni pitkähihaisilla ja -lahkeisilla vaatteilla sekä lakilla, koska minulla on tapana saada sääskensyömistä isoja, kutisevia patteja. Vaatetuksesta huolimatta sääsket söivät minua nilkoista sukkien läpi ja jopa kämmenistä. Kokeilin patteihin pihkasalvaa, ja kyllä vain se helpotti kutinaa. Samalla huomasin, että pihkasalva auttaa myös sheivauksesta ärtyneen ihon kutinaan. Mikä helpotus!

-Elina

Ei kommentteja

Valitettavasti kommentointi on suljettu.