Title Image

maksaläiskä Tag

ARBUTIINI AUTTOI IHO-ONGELMISSA

Saara Laatinen on koko pienen ikänsä puhunut maksaläiskästä, mutta hän arvelee, että kyse saattaa olla pikemminkin pigmenttihäiriöstä. Varsinaista diagnoosia ei nimittäin ole tehty.

– Olen aina ollut siinä uskossa, että kyse on maksaläiskästä. Se näyttää kuin olisin juonut kaakaota, jota valuisi suupielestä. Porukoiden mukaan se on ollut ainakin viisivuotiaasta lähtien, mutta sen syntyä ei ole osattu selittää. Voi olla, että olin altistunut auringolle tavallista enemmän.

– Olen kokeillut jos jonkinmoista meikkivoidetta, ja käytössä on ollut vahvasti peittäviä voiteita. Olen meikkivoiteitten kanssa pärjännyt eikä läiskä ole laskenut itsetuntoa.

Monenlaisia kommentteja hän on läiskästä kuitenkin vuosien varrella saanut kuulla.

– Koulun keittäjä tuli kerran ruuan jälkeen pyyhkimään mun suutani. Hän ihmetteli, mikä kumma on, kun se ei vaan lähde pois. On sitä myös sukulaiset yrittäneet hangata pois kaiken maailman saippuoilla. Teki ihan kipeää!

– Mun eka kesätyöpaikka oli perunakojulla torilla. Eräs vanha nainen tuli sanomaan, että taitaa perunan myyjällä olla perunaa naamassakin. Monenlaisia noloja tilanteita on ollut ja monet ovat huomautelleet, että eikö sun pitäisi pyyhkiä välillä suuta. Nuorena en kuitenkaan jaksanut eikä osannutkaan meikata. Sai tottua siihen, että läiskä on ja pysyy.

Auttoi myös couperosaan

Saaran kasvojen iho-ongelmat eivät pysähdy pelkästään suunpielen pigmenttihäiriöön.

– Mulla on ollut pitkään myös couperosaa. Sitä on nenän ympäristössä, poskipäissä ja vähän otsassa ja leuassakin. Liikun tosi paljon ulkona ja harrastan maastopyöräilyä, hiihtoa ja muitakin ulkourheilulajeja. Iho reagoi aina tosi paljon ulkona olemiseen ja aurinkoon.

Saara alkoi googletella, josko hän löytäisi sopivaa voidetta couperosaan.

– Olin kokeillut kalliita ranskalaisia tuotteita, mutta niistä ei ollut sen kummempaa apua. Perehdyin asiaan entistä enemmän ja niin vastaan tuli kotimainen Detrian Arbutiini-tuotesarja. Päätin kokeilla, koska tekstissä luki, että seerumi sopii juuri pigmenttihäiriöihin. En ihan heti uskonut ja pidin sitä höpö höpönä, eihän se oikeesti voi toimia!

– Rupesin kuitenkin kokeilemaan tätä tuotesarjaa. Laitoin seerumia pigmenttihäiriön päälle eikä kulunut kuin viikko, kun pyysin miestäkin katsomaan, olisiko läiskä pienentynyt ja vaalentunut vai kuvittelenko vaan. Hetken päästä läiskä oli niin vaalea, että sitä tuskin huomasi. Olin aidosti hämmästynyt ja ihmeissäni, kuinka se voi toimia noin nopeasti. Olen ihan vilpittömän onnellinen tästä tuotteesta. Kuulostaa ihan mahdottomalta, mutta näin vain on käynyt.

Arbutiini alkoi toimia myös couperosaan.

– Se oli muutama vuosi sitten niin paha, etten saanut sitä mitenkään pysymään kurissa. Käytin jotain kallista voidetta siihenkin ja sain hiukan tilannetta helpottumaan. Mutta arbutiiniseerumi on toiminut nyt myös couperosaan. Iho tuntuu tosi terveeltä ja hyvinvoivalta. Ei ole valittamista!

Saara käyttää Detria Arbutin tuotesarjasta seerumin ohella myös päivävoidetta. Ensin alle seerumia kunnes iho on kuivahtanut, ja siihen päivävoidetta päälle. Näin aamuin illoin.

Saara on erityisen iloinen, että kyseessä on kotimainen tuotesarja, jonka raaka-aineet ovat Suomen luonnosta. Hän on luonnonkosmetiikan vankkumaton kannattaja.

– Tässä tuotesarjassa on kaikki hyvät puolet, hän tiivistää.

Lyhennetty versio Terveys-Hymyn 2/2021 artikkelista

Teksti Reijo Ikävalko

Kuvat Saara Laatisen kotialbumi

Globe Hope Cosmetics -sarjan uudet vaalentavat tuotteet

Globe Hope Organic Beauty by Mia Höytö -sarjan uudet Radiant White Brightening -tuotteet on suunniteltu tasoittamaan ja kirkastamaan ihon sävyä.

Tuotteiden teho perustuu Suomen luonnon kasveihin: sianpuolukkaan, pakurikääpään ja mustikkaan. Sianpuolukasta saatava arbutiini vaalentaa ja ehkäisee auringon aiheuttamaa liikapigmenttiä esimerkiksi maksaläiskissä ja pisamissa. Arbutiini ja pakurikääpä rauhoittavat ja vahvistavat ihoa vähentäen sen punoitusta. Mustikka parantaa ihon kollageenin elastisuutta, mikä hidastaa ihon vanhenemista. Arbutiini ja mustikka tuovat iholle luonnollista suojaa haitalliselta UV-säteilyltä.

Radiant White Brightening -tuotteisiin kuuluvat LUMI– ja LUMI STRONG -seerumit sekä KIRKAS-päivävoide ja KUULAS-yövoide. Seerumit ovat vesipohjaisuutensa ansiosta kevyitä, mutta niiden sisältämä hyaluronihappo pitää ihon kosteutettuna. Keveytensä ansiosta seerumit sopivat kaikille ihotyypeille ja toimivat erinomaisesti meikin alla. LUMI tasoittaa ihon sävyä ja tuo kasvoille heleyttä. LUMI STRONG vaalentaa tehokkaasti liikapigmenttiä ja mahdollistaa tasaisen rusketuksen. Jos et ole aikaisemmin käyttänyt kosmetiikkaa joka sisältää arbutiinia, kannattaa seerumin käyttö aloittaa LUMI-seerumista.

KIRKAS on vaalentava päivävoide, joka heleyttää ja kirkastaa kasvoja tasoittaen samalla ihon sävyeroja. KUULAS on täyteläinen yövoide, joka ravitsee ja kosteuttaa ihoa. Molemmat kasvovoiteet ehkäisevät ihon ennenaikaista vanhenemista. Hajusteettomina ja hellävaraisina Radiant White Brightening -tuotteet sopivat hyvin herkällekin iholle. Kaikki Radiant White Brightening -tuotteet ovat vegaanisia.

Detria Arbutin Seerumi selättää kevään kasvoille tuomat haasteet

Kevät on saapunut. Valon määrä lisääntyy, lumet sulavat ja linnut alkavat palailla muuttoretkiltään yksi toisensa jälkeen. Ihanaa, kyllä, mutta auringon valon lisääntyessä myös UV-säteilyn määrä kasvaa, ja lumien sulettua ilmanlaatu heikkenee, kun katupöly nousee kurittamaan kulkijoita. Sekä UV-säteily että ilmansaasteet aiheuttavat ihon ennenaikaista vanhenemista heikentämällä ihon kollageenin muodostumista. Lisäksi UV-säteily voi aiheuttaa ihon liikapigmentoitumista kuten maksaläiskiä. Ilmansaasteiden hiukkaset voivat saada aikaan tulehdusreaktioita iholla. Erityisen alttiita auringon ja saasteiden haittavaikutuksille ovat ne, joilla on herkkä, ohut tai rikkinäinen iho. Päivittäinen huolellinen puhdistus auttaa pitämään ihosta huolta, mutta kasvot saattavat tarvita myös muuta hoivaa.

Kaikille ihotyypeille sopiva Detria Arbutin Seerumi suojaa ihoa sekä UV-säteilyn että ilmansaasteiden vaikutuksilta. Se sisältää Lapin puhtaasta luonnosta luomukeruualueilta kerättyä mustikkaa ja sianpuolukan arbutiinia. Mustikalla on tulehdusten vastaisia vaikutuksia ja se suojaa ihoa ulkoisilta rasituksilta. Mustikka myös parantaa ihon kollageenin elastisuutta estäen ihon ennenaikaista vanhenemista. Arbutiini estää melaniinin muodostumista, joten se ehkäisee ja vaalentaa auringon aiheuttamaa liikapigmenttiä. Arbutiini antaa myös luonnollista UV-suojaa. Detria Arbutin Seerumin sisältämä hyaluronihappo pitää ihon kosteutettuna. Kosteutettu ja hyvinvoiva iho kykenee paremmin torjumaan ilman haitalliset aineet.

TerveysHymy 2 2103 DA maksaläiskät

Arbutiini hävitti Pirjon maksaläiskät

Pirjo Kurki Detria Arbutin

Kuva: Roni Lehti

Turkulaisen Pirjo Kurjen, 60, elämän lähtökohdat olivat hyvin traagiset, sillä hän sairastui vain muutaman kuukauden ikäisenä tuberkuloosiin. – Mummi minut pelasti. Painoin puolivuotiaana vähemmän kuin syntyessäni!

Pirjo tutustui jo töissä ollessaan rovaniemeläisen Detrian arbutiinisarjaan ja Jalka-Relaxantiin. Molemmista on ollut hänelle suurta apua. Ihan ensimmäiseksi hän alkoi kokeilla arbutiinisarjaan kuuluvaa seerumia. Sitä hän käytti vuosikausia, ja hyvin tuloksin.

– En muista, luinko siitä jostakin vai suositteliko sitä joku, mutta joka tapauksessa rupesin käyttämään sitä kesällä ennen auringon ottoa ja jos iho paloi, niin myös sen jälkeen. Olen hyvin vaaleaihoinen, ja valmiste todellakin toimi. Minulla oli myös oikeassa käsivarressa hiukan miehen peukaloa suurempi maksaläiskä, ja maksaläiskä oli myös toisessa poskessa korvalehden kohdalla.

Terveys-Hymy 2/2013

Reijo Ikävalko

Lue koko juttu Terveys-Hymyn sivuilta.

 

Lue lisää Detria Arbutin tuotteista tästä.

Voi ei – maksaläiskiä!

Hän, joka muisti kesällä suojata kasvonsa auringolta, saattoi säästyä ruskeilta läiskiltä kasvoilla. Minä sen unohdin. Tai no, olin niin luomulomalla mökillä, ettei minulla ollut mukana minkään valtakunnan rasvoja, puhumattakaan Arbutin Seerumista. Olen kuitenkin aurinkoa rakastava tyyppi, joka ojentelee naamaansa auringolle heti, jos se näyttäytyy pilven raosta. Ikääkin on jo kertynyt, ja ammoisina aikoina olen antanut auringon tehdä tuhojaan iholle makaamalla aurinkorannalla lähes työkseni. Se oli silloin, kun auringon vaaroista ei niin puhuttu eikä ikääntyvä iho vielä käynyt mielessäkään.

Loman aikana nuo viheliäiset maksaläiskät siis ilmestyivät. Nyt laitan taas Arbutin-tehotippoja aamuin illoin puhtaalle iholle…ja kyllä, käytettyäni jälleen Detria Arbutin Seerumia kohta kolme viikkoa, ovat läiskät vaalenneet jo selkeästi.

Seerumin käyttö sinänsä on helppoa, sitä voi käyttää vaikka korvaamaan normaalin kosteusvoiteen taikka voiteen alla.  Vielä näin kesäisenä aikana on oikeastaan mukavampikin käyttää kevyttä, öljytöntä tuotetta kuin rasvaista voidetta kosteuttamaan ihoa. Normaalisti on aina helpompaa ehkäistä maksaläiskien synty etukäteen, mutta toivo ei ole kuitenkaan menetetty, jos pääsi käymään niin kuin minulle. Sen verran kuitenkin ottaa oma peilikuva päähän, että ensi keväänä ja kesällä en kyllä pidä mitään taukoja…

Suosittelen Detrian tuotteista uutta, punaisessa pakkauksessa olevaa Detria Arbutin Seerumia, sillä siinä on suurin pitoisuus vaikuttavia aineita. Pääset verkkokauppaan tästä.

Ja P.S. Jos olet lähdössä etelän aurinkolomalle ja haluat varmistaa tasaisen rusketuksen ilman maksaläiskiä, kannattaa aloittaa Arbutin Seerumin käyttö pari viikkoa ennen matkaa ja jatkaa matkan ajan.