palelevat jalat Tag

Hiihtäjän jalat tarvii Relaxanttia

Olen Väinö Prykäri, intohimoinen hiihtäjä ja maailmanmestari, jonka kädet ja jalat tarvitsevat Relaxanttia. Palkintopystejä on kertynyt jo melkoinen määrä, mm. 50 SM-mitalia ja 25 MM-mitalia. Viimeisin mestaruus on viime vuodelta 80 -vuotiaiden miesten sarjasta ja silloinkin oli Relaxanttia jaloissa.

Tuhansien palkintojen eteen on myös pitänyt hiihtää melkoisen paljon. Silloin, kun hiihtokengät eivät vielä olleet nykyisen veroisia, monot yleensä kastuivat. Kastunut mono kutistui kuivuessaan eli hiihtokilometrit taitettiin liian pienissä kengissä. Tämä johti siihen, että jalat paleltuivat ja ovatkin sen jälkeen olleet aina kylmänarat. Noin 15 vuotta sitten kokeilin ensimmäisen kerran Relaxant Jalkavoidetta, joka lämmittää palelevia jalkoja. Voiteesta olenkin saanut hyvän avun ja käytän sitä myös käsissäni. Voide hierotaan jalkoihin ja käsiin n. tunti ennen hiihtoreissua, eikä tarvitse tunkea villasukkia ahtaisiin kenkiin. Hiihtomatkat vaihtelevat 10 km ja 50 km välillä. Pitemmillä matkoilla voivat vaivata suonenvedot, mutta tämän estän Relaxant Lihastenrentouttajalla. Molempia voi käyttää myös illalla ennen nukkumaanmenoa. Toisella saan jalkojen verenkiertoon vauhtia ja toisella estän turhat krampit.

Suosittelen muillekin!

Terveisin Väinö Prykäri

Testissä jalkavoide paleleville, pakottaville, turvonneille ja levottomille jaloille

Kuvaa klikkaamalla näet palautteen sellaisenaan.

Järjestimme Radio Pookin kanssa yhteistyössä testin, jossa halukkaat pääsivät kokeilemaan Relaxant Jalkavoiteen vaikutusta paleleviin, pakottaviin, turvonneisiin tai levottomiin jalkoihin. Tulokset olivat loistavia ja jalkavoiteemme sai varmasti taas uusia ystäviä. Tässä koontia tuloksista.

1. Vähensikö Relaxant Jalkavoide jalkojen pakotusta?

PALJON 58 %, VÄHÄN 14 %, EI LAINKAAN 28 %

2. Vähensikö jalkavoide jalkojen palelua?

PALJON 58 %, VÄHÄN 14 %, EI LAINKAAN 28 %

3. Vähensikö jalkojen levottomuutta?

PALJON 58 %, VÄHÄN 28 %, EI LAINKAAN 14 %

4. Virkistikö jalkoja?

PALJON 72 %, VÄHÄN 14 %, EI LAINKAAN 14 %

Ja muutama vapaasti kirjoitettu kommentti.

”Monitoimirasva jaloille. Kuivat kantapäät kuntoon. Jalat virkistyivät ja palelu loppui. HUIPPUTUOTE!”

”Jalkojen lämpeneminen lämmitti koko kehoa. Oli oikein “kuumia öitä”. Miellyttävän tuntuinen voide, helppo levittää. Kiitos!”

”Oli tosi hyvä rasva, tiesi että toimii siitäkin, kun aamuisin ja iltaisin voiteli jalat, ei jäänyt nilkkasukista rantua nilkkaan. Eli aineenvaihduntaa jaloissa parantava.”

”Minulla on ollut verenkiertohäiriöitä jaloissa kymmeniä vuosia. Sain joululahjaksi myös jalkavoidetta (tätä teidän tuotetta) ja minulla loppui jalkojen palelu, särky ja jomotus. Olen saanut vähentää lääkkeitten syöntiä melkein kokonaan. Suurkiitos teille! Tulen käyttämään jatkossakin.”

”Olen käyttänyt glucosamin jauhetta 1xpv. Nyt en voiteen aikana sitä käyttänyt – en siis tarvi. Normaalisti sitä ei olisi voinut jättää – jalat tulevat raskaan tuntoisiksi. Nyt sitä tunnetta ei ollut. Hyvä voide.”

 

Relaxant Jalkavoiteen löydät tästä.

Superyrtti: Siankärsämö

Siankärsämö on yksi tunnetuimmista lääkekasveista koko ihmiskunnan historiassa. Kiinassa sitä on käytetty jo 4000 vuotta sitten. Siankärsämö tunnettiin myös Rooman imperiumissa, jossa sotilaslääkäri Dioskorides määräsi siankärsämön jokaisen sotilaan mukana pidettäväksi. Näin sotilaat pystyivät hoitamaan itse omia vammojaan.

Täällä suomessa todellinen superyrttimme Siankärsämö tunnetaan kansanlääkinnän tuhattaiturina ja sillä on peräti 163 eri kutsumanimeä. Käyttötarkoituksia on haavojen hoidosta rakkausrohtoihin. Detria on tuonut siankärsämöstä sen verenkiertoa parantavat ominaisuudet helposti käytettävään muotoon Relaxant Jalkavoiteessa.

Relaxant Jalkavoidetta levitetään jalkaterään, sääreen ja pohkeeseen vilkastuttamaan jalkojen verenkiertoa ja aineenvaihduntaa. Tuotetta voi käyttää aamuin illoin tai aina tarvittaessa. Lisääntynyt verenkierto ja aineenvaihdunta auttavat jalkojen paleluun, pakotukseen ja puutumiseen sekä seisoma- ja istumatyöstä johtuvaan särkyyn, turvotukseen ja suonikohjuvaivoihin. Sopii myös lentomatkustajalle erittäin hyvin.

Relaxant Jalkavoide on nyt -20% alennuksessa sunnuntaihin 14.12.2014 saakka. Tästä pääset verkkokauppaamme.

Woman Volley 2: Fanni Sankari

Hei!4 Fanni Sankari Relaxant Lihastenrentouttaja

Olen 21-vuotias lentopalloilija Rovaniemeltä. Olen kotoisin Raisiosta, mutta muutin kaksi vuotta sitten Rovaniemelle opiskelemaan luokanopettajaksi. Aloitin lentopallon 10-vuotiaana äidin ehdotuksesta yhdessä kaverini kanssa. Alusta asti lentopallo on kulkenut mukana myös kotona ja alussa äiti joutuikin aika usein pallottelukaveriksi treenien jälkeen. Harrastukseni alkuvaiheissa motivaattorina toimivat turnaukset, joihin lähdettiin koko joukkueen voimin, ja vaikka voittoja ei aina tullutkaan niin yhdessä tekeminen oli tärkeintä. Nykyäänkin lentopallossa kiehtoo se, että se on joukkuepeli ja siinä saa tehdä yhdessä, mutta erityisesti se, että onnistunut suoritus riippuu aina monesta asiasta. Keskittymisen pitääkin olla koko ajan 100%.

Tällä kaudella pelaan mestaruusliigaa Rovaniemen Woman Volleyn riveissä. Joukkue on minulle kuin toinen perhe, sillä tyttöjä näkee kaksi kertaa päivässä, melkein päivittäin, ja bussissa kulutettuja kilometrejä tuleekin kauden aikana paljon.

Tutustuin Relaxant –tuotteisiin ensimmäisen kerran viime vuonna, kun aloitin pelaamisen Woman Volleyssa. Jalkani palelevat herkästi, joten tykkäänkin laittaa iltaisin ennen nukkumaanmenoa Relaxant Jalkavoidetta jalkoihini ja siihen kun vedän vielä villasukat päälle, ei varpaita takuuvarmasti enää palele!

Woman Volley #4

Fanni Sankari

 

Jalkavoide löytyy verkkokaupastamme täältä!

Palelevat jalat

Palelevat jalat ovat yksilöllinen ongelma. Palelun syitä on monenlaisia, mutta useasti ne liittyvät jotenkin heikkoon verenkiertoon. Naisilla jalkojen palelu on yleisempää kuin miehillä. Relaxant Jalkavoiteen sisältämä superyrtti on siankärsämö. Siankärsämö vilkastuttaa laskimoverenkiertoa mikä puolestaan lämmittää palelevat jalat. Relaxant Jalkavoide ei kuitenkaan tunnu ihon pinnalla kuumotuksena tai kirvelynä.

Jalkojen palelu voi aiheutua paikallaan istumisesta esim. töissä tai kotona tv:n ääressä. Vastaavasti ulkona seisominen kylmällä ja kostealla säällä voi myös aiheuttaa jalkojen palelua. Relaxant Jalkavoidetta voi käyttää tällaisissa tilanteissa ennalta ehkäisevästi. Voidetta kannattaakin käyttää ennen työpäivää tai ulkoilua, jos kärsii tämän tyyppisestä jalkojen palelusta.

Jalkojen palelu voi myös ilmestyä nukkumaan laittaessa. Jalkoja voi palella vaikka huoneessa ja peiton alla olisi lämmin. Tämä johtuu siitä, että verenkierto ei heti mukaudu makuu asentoon. Relaxant Jalkavoidetta kannattaakin levittää jalkoihin noin 30 min ennen nukkumaan menoa, jotta jalkojen verenkierto vilkastuu ja mukautuu nopeammin makuu asentoon. Näin myös kylmien jalkojen aiheuttamat nukahtamisvaikeudet helpottavat.

Jalkavoidetta saat verkkokaupastamme. Ostoksille tästä.