suonenveto Tag

Hiihtäjän jalat tarvii Relaxanttia

Olen Väinö Prykäri, intohimoinen hiihtäjä ja maailmanmestari, jonka kädet ja jalat tarvitsevat Relaxanttia. Palkintopystejä on kertynyt jo melkoinen määrä, mm. 50 SM-mitalia ja 25 MM-mitalia. Viimeisin mestaruus on viime vuodelta 80 -vuotiaiden miesten sarjasta ja silloinkin oli Relaxanttia jaloissa.

Tuhansien palkintojen eteen on myös pitänyt hiihtää melkoisen paljon. Silloin, kun hiihtokengät eivät vielä olleet nykyisen veroisia, monot yleensä kastuivat. Kastunut mono kutistui kuivuessaan eli hiihtokilometrit taitettiin liian pienissä kengissä. Tämä johti siihen, että jalat paleltuivat ja ovatkin sen jälkeen olleet aina kylmänarat. Noin 15 vuotta sitten kokeilin ensimmäisen kerran Relaxant Jalkavoidetta, joka lämmittää palelevia jalkoja. Voiteesta olenkin saanut hyvän avun ja käytän sitä myös käsissäni. Voide hierotaan jalkoihin ja käsiin n. tunti ennen hiihtoreissua, eikä tarvitse tunkea villasukkia ahtaisiin kenkiin. Hiihtomatkat vaihtelevat 10 km ja 50 km välillä. Pitemmillä matkoilla voivat vaivata suonenvedot, mutta tämän estän Relaxant Lihastenrentouttajalla. Molempia voi käyttää myös illalla ennen nukkumaanmenoa. Toisella saan jalkojen verenkiertoon vauhtia ja toisella estän turhat krampit.

Suosittelen muillekin!

Terveisin Väinö Prykäri

Superyrtti: Väinönputki

Väinönputkea kutsutaan enkelten yrtiksi, koska erään tarinan mukaan arkkienkeli Gabriel kertoi kasvin salisuuden eräälle munkille. Kasvin suomalainen nimi on Lönrothin nimeämä ja se viittaa Kalevalan Väinämöiseen. Väinönputki tunnetaan myös pohjolan ginsengjuurena. Eipä siis ihme, että väinönputki on yksi Suomen voimakkaimpia kasveja ja todellinen elimistön suoja.

Väinönputkea on käytetty entisaikaan rohtona monenlaisiin sairauksiin. Esimerkiksi isoruton torjunnassa se oli erittäin tärkeä yrtti koko Euroopan alueella. Väinönputkea on käytetty myös hengitystie- ja suolistosairauksien hoidossa, koska se on vahvasti antimikrobinen ja se parantaa suolen- sekä sylkirauhasten toimintaa. Detria on ottanut väinönputken käyttöönsä Relaxant Lihastenrentouttajassa sen hermoratoihin vaikuttavien ainesosien vuoksi.

Relaxant Lihastenrentouttajaa käytettään yleisesti erilaisten lihasjumien ja kipujen hoitoon. Väinönputken ansiosta tuote toimii erityisen hyvin suonenvetoihin, haamusärkyihin ja iskiashermokipuihin. Lihastenrentouttajaa levitetään kipeälle alueelle aina tarpeen mukaan. Jos vaiva on uusiutuva niin tuotetta voi käyttää myös ennalta ehkäisevästi esim. illalla ennen nukkumaan menoa ehkäisemään yölliset suonenvedot.

Lihastenrentouttajan löydät verkkokaupastamme tästä! Saat tuotteesta -20% alennuksen su 21.12.2014 sakka koodilla: väinönputki

Jalkojesi pelastus!

Relaxant Jalkavoide on Vuoden hoitotuotteenakin palkittu loistava jalkojenhoitotuote. Sillä pidät jalat pehmoisinä ja kovettumat loitolla. Tuotteella on myös loistavia erityisominaisuuksia, joita ei kilpailevilla jalkavoiteilla ole.

Relaxant Jalkavoide:

  • rauhoittaa levottomat jalat
  • vähentää jalkojen palelua vilkastuttamalla laskimoverenkiertoa
  • ehkäisee lihaskramppeja eli suonenvetoja
  • ehkäisee nesteen kertymistä kudoksiin ja näin vähentää turvotusta jaloissa

Sinulla pitäisi olla jo palava halu mennä verkkokauppaamme Jalkavoide ostoksille. Tämä on myös onnenpäiväsi, koska tuote on alennuksessa 22.9.2013 saakka. Verkkokauppaamme pääset tästä.

Alla ote Jalkavoide tutkimuksesta:

Relaxant Jalkavoide lämmitti palelevia jalkoja ja helpotti laskimovaivoja 85 %:lla koehenkilöistä. Lisäksi 55 % havaitsi turvotuksen vähentyneen ja 50 % totesi jalkojen aineenvaihdunnan parantuneen.

Koehenkilöiden palautteen perusteella Relaxant Jalkavoiteen yleisominaisuudet ovat hyvin onnistuneet. Tuotteen levitettävyys, imeytyvyys ja tuoksu arvioitiin hyviksi, eikä yksikään koehenkilö havainnut ihon ärsytystä tai allergiaoireita.

Viite: Oulun Medipolis-Center, CRS-Bio Tech Oy, FT Jari Siivari