Tuotepalautetta

Tuotepalautetta

Saamme aina silloin tällöin palautetta tuotteidemme käyttäjiltä, joko suoraan tai jälleenmyyjien kautta. Onneksi on olemassa ihmisiä, jotka risuja ja ruusuja antavat, muutoin joutuisimme olemaan vain oman arviomme varassa siitä, miten tuotteet tai pakkaukset toimivat. Palautteet otetaan aina vakavasti ja risuja saadessamme mietimme tarkoin, miten voisimme asioita parantaa.

Monesti joudumme kuitenkin tekemään kompromisseja. Toiset kun pitävät lasipakkauksista ja toiset taas kevyemmistä muovipakkauksista. Toisten mielestä kolmionmallinen lasipurkki (Arbutin voiteella) on hankala, eikä loppuja voiteita tahdo saada purkista pois. Toiset taas sanovat, että se on kaunis ja käytännöllinen, sopii hyvin käteen.

Ruusut ja kiitokset piristävät päivää mukavasti. Yleensä kiitokset tulevat, kun tuotteistamme saa apua johonkin hankalaan vaivaan. Ohessa on kuva yhdestä tällaisesta palautteesta. Siinä käyttäjä on kiitollinen saamaansa apuun olkapäiden ja jalkojen särkyyn. Palautteen antaja ei kylläkään kerro, onko hän käyttänyt Relaxant Lihastenrentouttajaa vai Relaxant Jalkavoidetta vai kenties molempia. Joka tapauksessa saimme ohjeen mainostaa tuotteitamme eläkeläislehdissä, jotta mahdollisimman moni saisi avun Relaxantista.

Relaxant kiitoskirje

Saamamme palaute skannattuna.

1 Comment
  • pIRJO kURKI

    26.3.2014 at 16:05 Vastaa

    Relaxant,in jalkavoide on huippuhyvä tuote, samoin Arbutin tipat. Nyt olen saanut koekäyttää myöskin Relaxant,in lihasten rentouttajaa ja tykkäsin kovin.
    Tuo perus päivä- ja yövoide ei jostakin syystä sopinut minulle. Pidin tauon ja käytin ne kuitenkin loppuun, vaikka ensin uhkasin hävittää ne. No parin viikon “kuureina” puolustivat hyvin paikkansa nekin.
    Kiitos, että Relaxant on olemassa, yölliset jalkakrampit loppuvat nopeasti, kun sitä hieroo pohkeisiin. SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI !!

Post a Comment